Iloinen jännitys vallitsi vierassalissa myöhäiseen yöhön saakka laulujen kajahdellessa paikkakunnan kanttorin johdolla. Eikähän nukkumisesta Suomussalmen pororykmentin kasarmissa sinä yönä ottanut tullakseen tolkkua, sillä pororitarien riveissä löytyy aina joku Kulneff —

"Mies parhain missä taisteltiin
Tai maljaa maisteltiin."

Repäisevä meininki näet, arvon herrat, repäisevä meininki yöllä jos päivälläkin!

II.

— — —

Seitsemästoista päivä helmikuuta valkeni uhkaavana tuiskusäänä. Mutta siitä huolimatta kerääntyi heti aamupalan jälkeen nelisenkymmentä poro-ajajaa Hyrynsalmen kirkon lähettyville täyttäen aluksi iloisella sekamelskalla koko apteekin edustan. Siinä oli kansanedustaja kaksivaljakkoineen, siinä pyöri iloinen aluelääkäri omituisine rekivehkeineen punatupsut naapukassa, siinä heilui pitäjän pirteä postineiti heleine kansallispukuineen, siinä puljaili itse hintelä apteekkari pulkkineen, haastaen "selevee Savon suomee", siinä juoksi esiin Puolangan purlakka poronsarvissa hulmuavine punakelta-lippuineen sekä lopuksi hinausi meikäläinen maatalousneuvoja hätäilemättömine härkineen, jonka sarvessa kiikkui tulipunainen vaate tulenkeltaisine kirjoituksineen "Häntyri" — hänen kunniavirkanaan oli viilettää karavaanin perässä pompottaja-kelloineen. Oli siinä väriloistoa ja kilokirjavuutta, joka teki lohdullisen vaikutelman sitä unekasta taustaa vasten, jossa lumikinoksiin uppoava kirkkotapuli törrötti — Suomen ristirahvashan piti väriloistoa synnillisenä, mutta tässä oli mukana sekä pappi että lukkari "iloa imehtimässä" ja me olimme kaikin vakuutetut siitä ettei laupias Jumala sitä karsaasti katsonut.

Kun valokuvaajat — niitä jo esiintyi kolme ja neljäs oli vastassa — olivat lähtömme ikuistaneet, komensi ylikomendantti Mustaparta osanottajat jälkeensä alas järven jäälle, jossa järjestyttiin jonoksi pitkin viittatietä. Tietysti vireimmät ajokkaat pyrkivät rimpuilemaan ja tempoilemaan kuhnurien sivuitse, tietysti joku sekausi hihnoineen toisiin kiinni ja syntyi hullunkurisesti riuhtoileva pororuuhka, tietysti intohimoisimmat ajajat hermostuivat jarrutuksiin pitäen alituisia pysäyksiä eläinrääkkäyksenä, mutta karavaani saatiin kuitenkin järjestetyksi ja juhlaroikalta se tosiaan näytti, kun se pitkänä, siintävänä ketjuna soljui yli Hyryn seljän, kääntyen Hallan tielle, ylitse Ruuhiniemen, josta porhalsi perään pari pulkantekijää.

Nämä olivat niitä maisemia, joissa kesällä pilkotti pitkän tarvevenheen purje tai kuului tukkipoikain huutoja ponttuulta — nyt oli purjeena vireä poro ja pyörivänä tukkina pulkka. Meillä muutamilla porourheilijoilla olivat pulkat kirjokoreiksi maalatut ja me olimme kehittäneet tämän koristemaalauksen mielestämme lupaavaan alkuun (Mustaparta jo puhui freskoistaan!), mutta toiset meistä kovasti halveksivat maalaustaidetta, pitäen mustaa tervaa kauneimpana värinä. Toisten pulkat olivat metallipohjalla varustetut, toiset kunnioittivat tässäkin ainoastaan tervaa, joka tulella paahdettiin emäpuun sisään. Porojen valjaat olivat niinikään koristeltuja ja koristelemattomia: millä oli heleänkirjaviksi silatut länget ja nuolenkärjillä, hammassahoilla tai pakassäteillä kaunistetut loimivyöt, millä oli kellopanta lappalaistyyliin kirjailtu, millä kiiltävät kulkusvyöt kymmenine helyineen, mikä oli sitonut yhteensointuvia kaksikielisiä tiukuja poronsarviin, millä taas ei ollut mitään koruja eikä helyjä. Kun lisäksi poropukimien värit ja koristetyylit vivahtelivat erilaisilta, syntyi vaihteleva värien sekoitus, joka loi henkilökohtaisen leiman ja esti muodostumasta sotilastarkkaa, yksitoikkoisuudellaan tympäisevää tyyliä.

Hyrynjärveltä nousee Hallan tie metsäisille harjanteille, joilla karavaani hauskasti hyppelehtii ja kääntelehtii sukeltaen milloin männikköjen, kuusikkojen ja mitä ihanimpien korpikoivikkojen lomitse. Kuutamossa on porolla-ajo tällaisella metsätiellä mitä viehättävintä ja nuo 12 kilometriä kirkon ja talon välistä taivalta voi hurjalla porolla ajaa puolessakin tunnissa, mutta juhlakaravaanin kulku on tykkänään toisellaista, semminkin kun valokuvarit tuontuostakin pyytävät kulkuetta pysähtymään. Ja silloin, jarruttaessa, tapahtuu aina pieniä kepposia, jotka tavallisesti pannaan porojen syyksi. Miltä hyppää poro metsään, miltä pyörähtää takaisinpäin, miltä karkaa ohi seisovain — se kaikki kuuluu ohjelmaan, kuten Mustaparta alati mieliin teroittaa. Ja vaikka poroministeri itsekkin joskus pyllähtää pulkasta tai venyy hihnan perässä suulleen suitsuneena kinoksessa, niin sekin kuitataan juhlalaskuun.

Kajaanin seutulaiset loistivat poissaolollaan, mutta meitä oli riittämään asti yliperäläisiä kultaisessa ketjussa, joka vakavasti, mutta varmasti etenemistään eteni juhlataloa kohti. Lippu edessä, lappu takana, vaate verenkarvainen keskellä — mutta saipa siinä kaulaansa vääntää ennenkuin näki häntyrin puolen kilometrin takana. Tällainen karavaani väkistenkin virittää juhlatunnelman, jonka julkitulemiseksi puuttuu vain porolla-ajajan marssi, sillä vanha ruotsalainen porolaulu "Spring min snälla ren" (Juokse porosein…) on liiaksi imelä nykyaikaisen urheilijan laulettavaksi. Ennustanpa että tuo porolla-ajajan marssi luonnon pakosta näistäpuoleen sekin syntyy, kuten kihlakuntamme korkeaveisu, mutta sitä ennen täytyy jonkun säveltäjän oppia porolla-ajon salaisuus…