1. Hyvää se on hyvän loppukin.
2. Voita vehnäinen vaatii, suolavettä petäinen.
3. Munakuukku ja pannukaakku ne miestä pulieeraa,
mutta kaali se miestä kasieeraa.
Juhlakahvi:
"Kahvihan se on kaunis ruoka, jok' ei miehen mieltä muuta eikä päätä pyörryttele; vaan kun juovat johtomiehet, vielä toisen tolpparitkin, viepi viimeisen vasikan, ainoan emännän lehmän!"
Nämät juhlahartsut, jotka syötiin vuorolleen parissa pöytyeessä, eivät menneet ilman asiaankuuluvia puheita. Olen ennen huomauttanut etten puolestani ole seremoniain harrastaja, mutta kas kun asia koskee kotoisia poropäiviä, silloin Pohjolan luoja sallii minullekkin puhelahjan. Poropaistiin päästessä oli arpa langennut ja minä siis päästin tulemaan.
Tietysti puhuin vertausten ja tunnustähtien kautta käyttäen ääriviivoja! Jerusalemin aasintamma — Suomen porohärkä, Rangifer tarandus. Arvattavasti oli juhlapuheeni liian vakava, liian runolentoinen, sillä heti eläköönhuutojen vaijettua pinkosi ylös nälkämaan iloisin mies, porotohtori Buss, rykien merkitsevästi ja huitoen käsiään. Ei tarvinnut kuin vilkaista miehen mimiikkiin, niin ihminen jo joutui hyvälle tuulelle! Äärettömän hartaalla vakuuttavaisuudella hän näet julisti ikivanhaa viisausoppia ihmisen vatsan valtavasta merkityksestä, johtaen kaikki elämänlangat riippuviksi tästä tärkeästä paikasta ja kohdistaen yhteisen kiitoksen Hallan isännälle, ukolle, joka… ja niin edespäin. Eläköön! Siihen tietysti taas vastasi Hallan ukko puhuen syntyjä syviä, asioita ainoisia, ja pyysi vieraita j.n.e. Eläköön! Mutta tuskin olivat puukot heilahtaneet, kun jo kolmas pöytäritari, seurakunnan sielunpaimen "Hosta", nousi ylös pyytäen säästämään yhden eläköönhuudon hänenkin juhlaesineelleen. Poropappi näet huomautti vakavan viehkeästi Peräpohjan naisen olemassoloa, naisen, jonka sekä kylmä talvi että häikäisevän valoisa suvi vuosisatojen kuluessa oli sorvannut sitkeäksi, kärsivälliseksi ja ainakin tätä taustaa vasten katsottuna — klassillisen kauniiksi. Kunnon pastori tietysti ajoi ylistyksensä Hallan ukon rintatoveriin, sukkelasuiseen, liukasliikkeiseen Liisu emäntään.
Imelä mielikuvitus on kiihoittava ryyti kaikilla aterioilla. Vaikka ei ruokasetelin mukaista desääriä ollut olemassakaan, luulivat kaikki sitä nauttineensa. Tämä kuviteltu jälkiruoka vaikutti suorastaan koomillisesti poromiesten ruuansulatukseen, sillä seuraavassa hetkessä oli — horribile visu — franseesi käymässä ison muurin kupeella. Poromiesten franseesi? — te arvaatte miltä se näyttää! Se vivahtaa aivan ihmeellisesti porohärkien ryntäilyihin, puskuihin ja koparoimisiin.
Mutta emme me ainoastaan huvitelleet (pesen käteni), vaan myös keskustelimme ammattiasioista.
Miten on ajoporoa ruokittava? Kuinka monesti vuorokaudessa sille on annettava jäkälää? Miten vastahakoinen poro opetetaan leivän syöntiin? Ovatko naava, kortteet, raatteet j.m.s. edulliset syöttöaineet? Miten on estettävä permoja? Kuinka paljon sopii ajaa? Minkä ikäisillä nuorilla poroilla saapi ajaa? Kaksi- ja kolmivaljakko? Mitä on otettava huomioon pitkästä ajosta tultua? Onko eläinrääkkäystä, jos kaksi henkeä istuu samassa pulkassa? — Millaiset valjaat ovat edullisimmat? Pulkan, kelkan ja suksien käyttö talven eri aikoina? Mikä aine on edullisin pulkan emäpuussa? Eikö olisi suotavaa että kevätajoissa olisi kepeämpi pulkka kuin paljon lumen aikana? Millaiset pitää suksiltaan ajajan susten olla? Eikö urheilijan sietäisi enemmän harrastaa ummella ajoa, jotta ei poro veltostuisi? Eikö olisi syytä keksiä erikoinen suomalainen porourheilijan puku matkimatta lappalaisia? Eikö olisi suotava että joku maalaiskauppias perustaisi osaston porourheilijan tarpeita? — Missä vietetään kihlakuntamme toiset poropäivät? y.m.
Ohjelman seuraavana numerona oli juhlasauna, josta puhuttiin ainoastaan kuiskaamalla. Magnesium-patterin räjähtäessä näkyi Hallan "camera obscurassa" kolmen poroministerin partainen naama ja säpikkäättömät kintut. Senjälkeen seurasi vielä salaperäisempi poromiesten booli…
Tuli yö. Taivas pilvinen poudistui — Otava ja Kalevan miekka kimalsivat majesteetillisina korkeudessa, porotiuvut ja kellot helisivät tanhualla, sarvet kalisivat pakkasessa, sorkkakaviot raksuivat… Se oli peräpohjalainen yö lumen ja pakkasen valtakunnassa valtavalla vaaralla, jonne peninkulmittaan siinsi lumivaippaista korpea: