Suomussalmella ja Hyrynsalmella pidetään jo maan mainiona ajokasta, jolla pääsee 10 peninkulmaa päivässä, mutta Lapissa, jossa maisemat, kelit ja pakkaset ovat ajolle edullisemmat ja jossa ennenkaikkea älytään poroa oikein hoitaa, on tämän vertainen ennätys lastenleikkiä. Siellä esimerkiksi Kittilän ja Kolarin välillä, kun tahdotaan tuoda 7 pulloa konjakkia pulkan keulassa, kuuluu 14 peninkulmaa olevan poron tavallinen päivätaksa. Valioporoilla taitaa päästä 18:kin peninkulmaa päivässä. Mene tiedä, onko taru, kun joskus huhutaan 20:sta peninkulmasta?
Yhtenä syynä, miksi Kajaanin kihlakunnassa ei kehity kovamenoisia ja kestäviä ajokkaita, lienee se että poromiehet eivät, kuten Lapissa, ole kyllin tarkkaavaisia porojen virtsanheitto-tarpeen suhteen, vaan useimmat porot ovat jo opetusaikanaan ajetut "ummelle". Lappalainen kuuluu heti työntävän puukon ummelle-ajetun poron kulkkuun pitäen sellaista kelvottomana. [Nimismies Armid Sandbergin tiedonannon mukaan.] Sentähden on tärkeätä että porolla-ajaja määrätyn ajan kuluttua muistaa hiukkasen seisattaa ajokastaan, "annetaan puhaltaa!"
Poron ruokia.
Jäkälä.
Naava. (Kuusen parta, harvoin koivun.) Korteheinä, karvakorte, raate y.m.s. Lehdet (raidan ja haavan).
Leipä. (Taikinaa, apetta, "kopottia" syöttämällä saa sen opetetuksi leivälle.)
Suolaa nuolee poro mielellään.
Jäkälä-läjiä, jotka kootaan syksyisin ja puristetaan riukujen väliin, sanotaan pantioiksi eli paakuiksi. Myös puhutaan tukuista ja paikoin laitosista ("lallonen" = risuhavujen päälle ilman sivupiikkejä kerätty jäkäläläjä). Yleinen nimitys on pantio. Yhtä ajoporoa varten varataan talveksi (marras- ja joulukuulta huhtikuun loppuun) noin 50—70 pantiota, riippuen siitä minkä kokoisia pantiot ovat.
Lapin puolessa puhutaan enimäkseen vain jäkälä-limpusta. Siellähän ajokkaat tavallisesti itse saavat kaivaa ruokansa lumen alta.
Poron äänteleminen.