Ei ehtinyt Topi toista kertaa kirvestään kohottaa. Verta purskuten hän kaatua jymähti aidan taakse, ja kirves kirposi loitos kädestä. Toisella puolen aitaa virui kuolonkoriseva Ämmikki sorkat pystyssä.
Hätähuuto ja hälinä oli kuulunut ylös mökkiin: — siunaillen, pahaa aavistaen, sydänalaansa painellen riensi sieltä Riika emäntä alas pellon kuvetta…
Silloin oli jo vertatihkuva karhu pakenemassa metsään. Koira ei sitä seurata uskaltanut, vaan ulvoi ja vapisi, häntä koipien välissä, saunan takana.
— Topi hoi, Topiii…!
Mutta ei Topi enää vastannut. Hän makasi hievahtamatta pälvellä, ja hänen kaulansa poikki valui veri — punaisena viivana.
Mökin pärepaikkaisen akkunaruudun takaa näkyivät tyttölapsen kalpeat, kauhistuneet kasvot.
Kirjoitettu: Sockenbacka — Suomussalmi v. 1909.