"Missä se on?" tiedustivat toiset.
"Minä näin tyttölapsen päivällä sitä vetelevän tuohisessa pitkin lattiaa", ilmoitti joku.
"Aivan oikein", sanoi toinen: "se viruu penkin alla nurkassa".
Ruskeatakkiset rupesivat pitkässä jonossa marssimaan nurkkaan, jossa iänikuinen, paksu virsikirja virui lattialla, retkottaen keskeltä auki. Kun heitä oli kerääntynyt sen päälle noin viisikymmentä sielua, kuiskasi eräs joukosta:
"Ssst! on harvinainen ilmiö, että kirja on auki näin yöllä. Minä olen ollut huomaavinani, että akka pitää kirjaa arvossa. Tietääkö kuka, mitä hyvää akka siis tästä löytää?"
"Minä tiedän", ilmoitti joku: "akka lukee tästä lumoavia loitsuja, silloin kun hänellä on vatsanpuruja. Ja kun hän on lukenut, niin hän unohtaa nälkänsä."
"Mutta sepä konsti pitäisi meidänkin oppia", esitti toinen: "Eikö joukossamme löydy yhtään kirjanoppinutta?"
Seinän raosta riensi esiin valkeatakkinen toveri ilmoittaen olevansa lukutaitoinen. Mutta tuskin oli hän katsahtanut mustaan lehteen, niin hän pudisti päätänsä ja sanoi:
"Ei käy. Se on latinaa. En ymmärrä latinaista tekstiä!"
"Herrajumala, onko se latinaa?" huokasivat ruskeatakkiset haikeasti.
"Sepä oli suuri vahinko!"