"Kutti parahiksi huvimatkailijalle!" pilkkasi kahdeksas: "täällä eivät yksinäistä koskaan ahdista paitsi silloin kun korvaan sukeltaa. Täällä saapi juosta vaikka Romppasen housuissa ja vain lapset vahingossa päälle polkaisevat. Täällä on ikuinen vapaus."
"Ja ikuinen nälkä!" ilkkui yhdeksäs.
"Hiljaa toverit!" keskeytti kymmenes varoittavasti: "akka nousee juomaan…"
Kaikkien sydämet lakkasivat tykkimästä ja väräyttämättä tuntosarveakaan jäivät kaikki kuin kiinninaulatut paikoilleen. Ainoastaan ne, jotka tuopin laidalla istuivat, juoksivat kiireesti alas pöydälle. Yksi ainoa putosi? hätäyksissään tuopin sisään ja alkoi vimmatusti uida ympäri puisia rantoja.
Riika emäntä tosiaankin kopeloi pimeässä tuoppia, ryyppäsi pitkään ja sylkäisi jotakin suustaan.
— Thyi! kuului ympäri pirttiä niin että kissakin uunilla heräsi ja sähkötti silmillään. Pikku poikanen kätkyessä alkoi huutaa, mutta asettui vähitellen kun sai äidiltään rintaa. Riika toimitti tehtävänsä sytyttämättä pärettä.
Sitten taas vallitsi haudan hiljaisuus pirtissä, ja pienet ruskeatakkiset uskalsivat jälleen vaihtaa ajatuksiaan.
"Niin kauan kun on vettä ja lämpöä maailmassa, niin kauan ei meidän uskonlahkomme kuole sukupuuttoon!" lausui eräs toivehikkaasti ja kiipesi juomaan tuopista.
Muut seurasivat hänen esimerkkiään.
"Veljet ja sisaret", sanoi sitten taas yksi pitäen puhetta tuopin korvan huipulta: "koska nyt on puolen yön hetki ja olemme keskustelleet tärkeistä asioista, niin emmeköhän tekisi joukossa pyhiinvaellusta sille vuorelle, jolla niin monta kertaa ennenkin olemme elämän salaisuuksia tutkistelleet pimeyden hiljaisina hetkinä".