Aviopuolisot eivät kätelleet toisiaan, välttihän tuo hyvänpäivän sanonta silmäniskullakin. Kotvaan ei kukaan pirtissä ääntä päästänyt, ainoastaan pikku Piri porahteli kätkyessä… Vihdoin Topi juhlallisesti komensi:
— Ota-hae pannu ja pistä tulelle!
Välähtivät Riikan silmät kuopissaan ja kieli suussa loksahti kuuluvasti:
— Onko sulla kahvit?
— Lie heitä pariksi kertaa: täksi ja jouluksi. Ja lisäsi: —
Suutarin Kunilla valmista työnsi ruuttiin. Terveisiä laittoi…
— Kiitoksia! sanoi Riika ajatellen kuitenkin enemmän kahvia kuin terveisiä. — Antoiko se sokeria?
— Ite otin puojista, hilkun eistä, vastasi Topi aukoen eväspussin suuta.
Riika alkoi touhuta kuin tulisella kekäleellä ajettu, hän lennähytti tervaksiset pilkkeet pesään, koppasi pikimustan pannun piilostaan, kaataa huiskahutti vettä pahkakauhalla — kaikki muutamassa kädenkäänteessä. Polttava himo oli äkkiä ruvennut kirvelemään hänen vatsanpohjaansa, makea vesi kihoili jo edeltäpäin kurkussa, kun varmasti tiesi saavansa kahvia.
— Vieläkö sulle mitä muuta kuuluu?…
Mutta ei ollut Topi kuulevinaankaan. Kovinpa se nyt olikin ylevä…