— Mistä se tulee? kummastelevat lapset. — Hiihtämälläkö se tulee? Onko se ennen käynyt pirtissä? Sittenkö se vasta tulee kun isä ja äiti ensin on juonut kahvia?…
Jo työntyi Riikakin sisään pirttiin, kopistellen jäätyneitä saappaitaan. Ei näyttänyt hän pahakseen panevan, vaikka Topi olikin lohkonut toisen puolen sokurista lapsille.
— Pottupuuroakin kai tässä keittää pitää, puheli hän: — ei kai ne nuo raukat muuten maarajaan täyteen saa. — Vaan ei ole paljon mistä taas pataan paiskata, lisäsi hän, vettä kauhaillen.
Topi ei mitään virkkanut. Nälän hengetär ikäänkuin vilahutti mustaa siipeään yli koko himmenevän pirtin, mutta mökin isännän silmissä leimahti uhma, eikä hän ollut sitä mustaa siipeä näkevinäänkään.
Iloisesti porisi kahvipannu liedellä ja levitti ympärilleen toivehikkaan tunnelman. Pian alkoi patakin pulpahdella…
Pihalla oli pilkkonaan pimennyt.
Pärevalkean ja liesihehkun loisteessa perhe aterioitsi yksinkertaista aattoateriaansa.
— Nyt se pappilassa kuusenkynttilä tuikuttaa! virkkoi Topi reippaasti, samalla ikäänkuin iskien silmää jollekin. — Ja vosmestarissa ja valtesmannissa, lisäsi Riika, lusikan selkää nuollen.
— Äiti hoi! miksei meilläkin kuusenkynttilä tuikuta? kysyi Petti.
— Ka kun ei ole kynttilää, selitti äiti.