— Jysky siellä haukkuu! huusivat pojat.
— Olkaapa vähemmällä, jotta mihin päin se luskuttaa? sanoi isä Topi kuulostaen.
— Kirkolle päin se jyskyttää, vau, vau, tiesi Sake, joka tuskin oli kirkolla käynytkään.
— Joulu siellä hiihtää! arveli Vesteri tosissaan.
— Pitää joutua pirttiin, huolehti emäntä Riika. — Tulehan Topi, pitele pikkuista, jotta saan tässä minäkin reiteni hautoa.
Topi koppoi pikkupojan poikkiteloin polvilleen, jotka höyrysivät kuumuudesta, mutta Riika, kihautettuaan kolme kipollista vettä kiljuvaan kiukaaseen, kiipesi vuorostaan ylös lauteelle alkaen voimakkaasti hangata ruumistaan vastalla. Siinä saunan pehmittävässä löylyssä mökin emännän kasvojen rypyt silenivät ja silmäin syvänsinertävät alustat muuttuivat terveen vereviksi. Sielukin ikäänkuin hautui haaleaksi…
"Kun saisi ikänsä kaiken näin kylpeä kellutella ja tuntea lenseän lämpimän lantioissaan?" hän ikäänkuin mietti herpautuneena. "Ja unohtaa leivät… ja lehmät… ja lapset… Kun olisi vielä piian pullukkana, kesäkasakkana kirkonkylässä —?"
"Vaan ei ole sallittu. Täytyy vain raataa köyhän miehen akkana ja tehdä lapsia niin kauan kun luonto sietää ja viimeinen verenpisara viekoittelee. Ei kerkiä koskaan mitään nauttimaan, ei sen vertaa, että tähän kotisaunan lauteelle selkäänsä suoraksi oikaisemaan."
Koira yhä haukuskeli ja ulvahteli sekaan.
— Saattaa se yhtäkaikki olla kaukanakin, kuka hään sitten lieneekin selkosen taivaltaja, tuumaili Topi rauhallisesti pikkupoikaa hyssytellen.