— Tosiasia on, joo! keskeyttää Topi… "asian", jatkaa Riika: "että luonto kaikille jakaa samalla mitalla. Väärin on luulla sitä sallimuksen kovaksi kohtaloksi, että niin moni ihminen saa kärsiä vilua ja puutetta, nälkää ja ylenkatsetta…"
— Ja vellijauhon ja kahvipöönän nuusaa! parantaa Topi tosissaan. Mutta Riika kiiruhtaa lukemistaan ja hänen äänensä yhä korkenee kuin papilla: "Luonto ei ole sorrettujen lastensa kovaan kohtaloon syypää, vaan sydämettömät ihmispedot. Juuri nämät ryöstävät itsellensä väärien lakien varjon alla lähimmäisellensä kuuluvat luonnonantimet, vieläpä ihmisarvonkin…"
— Joo! äänsi Topi ylpeänä eukkonsa hyvän lukutaidonkin puolesta ja tahtoen lähemmin selittää tekstiä naapureilleen, mutta Riika ei sallinut, vaan jatkoi sisältöä:
"Sosialismi ei salli yhdelle paremmin kuin toiselle maallista paratiisia, vaan vaatii jokaiselle säätyyn ja sukuun katsomatta hyvinvoinnin mahdollisuuden, ihmisarvon ja vapaan ihmisyyden…"
— Vapauvenpa hyvinkin! sai Topi taas tokaistuksi väliin.
"Sosialidemokratia se asemamme parantaa", luki Riika yhä,
"Sosialistit ne meidän etujamme puolustavat eivätkä kutkaan muut.
Eivätkä herrat eläkettä tarvitse, vaan työmies tarvitsee. Työmiehen
pitääkin saada kunniallinen eläke…"
— Eikö hänessä vaimosille mitään annettanekaan? kysäisi nyt yhtäkkiä naapurin Jussin Tiina, hieman katkerasti.
— Ou sinä järkeilemättä saarnan aikana! moitti kettuvaaralainen.
— Kyllä täällä kipene kaikille… selitti Riika emäntä ja alkoi hakea makupalaa, puoliääneensä sivuutellen otsakkeita ja lentolauseita: nälkäruoska — anastajaluokka — kiristystoimet — vallassaolijat — vaalisyötti. — Tuossapahan paistaa oikein vanhan kansan räntillä:
Akkaväki akiteeraamaan!