Hänet pantiin heti vuoteeseen ja pian hän nukahti väsyneenä Karjalan matkastaan ja mielenliikutuksistaan, mutta kun hän aamulla pyrki ylös, ei hän mitenkään kyennyt nousemaan istualleenkaan. Olipa kuin lantioluun kohdalta olisi miestä ammuttu tykin kuulalla… Silloin oli pakko kutsuttaa pappilaan kylän taitavin hieroja-akka. Yhdeksän vuorokautta täten maattuaan pystyi Reino herra vihdoin nousemaan jalkeilleen sekä uskalsi taas hiukan ajaa porollaankin, jolta siinä korvenrytäkässä oli katkennut toinen sarvi.
"Se liikkuu kuitenkin!" ikäänkuin kuiskasi galileimainen ääni hänen sisässään.
Ja hän jo nauroi yhteentörmäykselleen pastori Möhkösen kanssa.
7.
Pastori Möhkönen neuvotteli akkain kanssa kaikesta, mikä tapahtunut oli seurakunnassa, ja kokoili laumaansa. Hänen tekopyhät sanansa olivat langenneet hyvään maahan ja maa kasvoi monikertaisen hedelmän. Uskolliset sanankuulijat tiesivät lisän kanssa kuvailla, mitä hirveitä asioita olikaan tapahtunut Pyhämäen talossa silloin kun maisteri Frommerus siellä oli käynyt, ja kappalaisen ihrainen sydän oli visusti kätkenyt sen jumalattoman yhteentörmäyksen, mikä hänelle itselleen oli sattunut talvisella taipaleella rovastinpojan kanssa. Tomppelimaistapa olisi ollut sivuuttaa niin kiitolliset aiheet vaikenemisella tai kristillisellä anteeksi-annolla.
Isänmaallinen innostus ja korkeakirkollinen inspiratsiooni siis leimahtivat ilmi kurjalaisessa Kristuksen-palvelijassa.
Hänen harkintansa mukaan oli tapahtunut neljänlaatuinen rikos.
Ensiksi: uskonnon häväistys, sillä maisteri Frommerus kuului revittäneen alas taivaat ja helvetit — siis kieltäneen autuuden- ja rangaistuksen opin, hyvät ja pahat enkelit… Toiseksi: majesteettirikos, jonka laadun herra Bobrikoff, nöyrien suomalaisten suurkansallinen suojelija parhaiten ymmärtää mahtoi… Kolmanneksi: kunnianloukkaus sielunpaimenta vastaan niin törkeä, ettei sille kirkkolaissa löytynyt sopivaa sanaa vastineeksi; rovastinpoika oli pilkannut siunattua rippiviiniä ja puhunut Vapahtajan verestä aivankuin alkohoolijuomista! Sekä neljänneksi: luvattomalla elukalla ajeleminen yleisellä valtatiellä, joka oli vasten voimassaolevaa lakia. Ynnä muuta, ynnä muuta.
Matti Möhkösen kansliassa tehtiin työtä. Laiskasta kappalaisesta oli äkkipäätä tullut vireä mies. Tutkisteltiin syvällekäyvästi sekä maallisia että hengellisiä lakikirjoja ynnä lisäksi bobrikoffilaisia erikoisasetuksia. Siunatuksi lopuksi ryhdyttiin kirjoittamaan asiakirjoja ja dokumentteja. Herra sielunpaimen käsitti täydellisesti asemansa pyhyyden: hän oli kaikessa johtavana tähtenä, kirjoitti ovelat konseptit, puhtaaksikirjoitutti ne luotettavalla kirjanoppineella talonpojalla, mutta poltti heti kaikki käsialat, mitkä olivat uloskäyneet hänestä itsestään: Ei edes omaa allekirjoitustaan hän ainoaankaan paperiin pannut, vaan niinkuin näkymätön male spiritus hän ne kaikki ainoastaan leimasi hyväksyvällä katseellaan. Isä Jumala oli hänelle jo koulupoikana antanut varovaisuuden nahkaasäästävän lahjan.
Kaapro Kinttunen, Aapo Tinttanen ja eräs talonpoika Pekka Renttunen — nepä ne allekirjoittivat nuot valituspaperit. Ja tapahtui se eräänä myöhäisenä yönä, kun kauppias Naukkunen nassakoineen parahiksi oli saapunut kaupungista ja iloitsi pyhäin ihmisten yhteydessä. Sinä yönä sanotaan pappi Möhkösen suuta-antamisella suudelleen talollista Renttusta, eikä se suinkaan liene ollut mikään Juutas Iskariotin suudelma.