Ruustinna oli rientänyt ruokahuoneeseen ja puuhaili siellä helistellen kuppeja ja laseja ja hopealusikoita sekä lähettäen sisäkön kantamaan tarjottimella salin pyöreälle pöydälle kaikenlaista hyvää.
Aatami, pedagoogi, oli kontallaan lattialla ja leikitteli koiran kanssa, puhallellen paperossin savua sen sieramiin, josta oli seurauksena irvistys, mikä kaikkia sanomattomasti huvitti, sillä niinkuin pappilan Panu sen teki, niin ei osannut mikään muu koira mailmassa irvistää. Varsinkin jos sille yhtaikaa tarjosi paperossinpätkää ja sokeripalaa, teki se sellaisia temppuloita silmillään, hampaillaan, sieramillaan, käpälöillään ja koko ruumiillaan että vakavankin ihmisen oli mahdotonta olla naurahtamatta sen merkillisille vinkeille.
Vihtori, asemapäällikkö, kuljeskeli ryhdikkäästi univormussaan edestakaisin pitkin lattiaa pulskasti puhallellen savuja hienosta sikaaristaan, jota poltti hopeahelaisella imukkeella, ja hyräillen ruotsalaista juomalaulua.
Anna neiti istui yhä pianon ääressä hakien nuotteja hilpeään laulukappaleeseen, jota lapsuudessa oli seka-äänisesti raijuteltu pappilassa. Heikki, pankkiherra, korjaili vihellellen joulukuusen kynttilä-telineitä, mutta Konrad pappi kurkotti parhaillaan kuuseen ottaakseen yhden sen punaisista omenista, samalla laskien virkarajaista leikkiä "kielletyn puun hedelmästä." Veljensä Reino vuorostaan nylki lihavaa joulupukkia, joka myös kiikkui kuusen oksasta sorkat hajallaan. Sisarukset Miili ja Seidi käyskentelivät levottomina ja salamyhkäisinä joulukuusen ja pimeän huoneen väliä, jossa joululahjoista täpötäysi, mahdottoman iso pärevasu odotteli purkajiansa.
— Eikö jo aloteta? kiirehti joku joukosta.
— Menehän sinä Aatami viskaamaan!
— Häh? pani vanhin veli yhä kiusotellen koiraa.
— Että mene viskaamaan!
— Mikä joulupukki minä tässä olen? mutisee Aatami. — Eihän minulla ole nurinkäännettyä turkkiakaan.
— Mutta sinä olet meistä kaikista karvaisin — sovit siis mainiosti joulupukiksi! huomauttaa nuorin veli.