Reino Frommerus läksi illansuussa peurailemaan — viimeistä kertaa, kuten hän arveli. Hän ajeli pitkin järven sohjua niin että poron kaviot räiskyttivät hänen silmilleen vettä ja hyyhmää. Täytyi tuontuostakin pyyhkiä kasvojaan. Harmaa, limaskainen taivas riippui niin matalalla yli maisemain että kirkon ristikin oli sukeltanut vesisumuihin. Pian peittyi tökerö tornintötterökin vesipilveen ja Kurjalan puiseva herrantemppeli tökötti autiolla rantamalla kuin iso kana, jolta koirat ovat purston repineet. Sitten näyttivät taivaalliset koirat popsivan suuhunsa tuon kanan koko ruumiinkin, niin ettei lopuksi enää mitään näkynyt. Höyheniä vain — ikäänkuin — lenteli ilmassa. Satoi näet taivaantäydeltä lumiräntää. "Tämä on kirottua", päivitteli itsekseen papinpoika, jonka ei onnistunut enää saada poroansa vilkkaasti juoksemaan, kuten talvella; se nulkkasi vain ja luimisteli pehmeitä korviaan näyttäen sateessa surkealta kuin kaivosta nostettu kissa; permojakin sen karvan alla jo pullotti.
Joku kievarikyyti näkyi ajavan kaupungista päin yli järven. Siinä oli ajajana poikanen, joka antoi aisakellon ja kulkusen soida vähääkään huolimatta huonosta ilmasta. Reino Frommerus saattoi nähdä vilahduksen nuorista naiskasvoista muhkean susiturkin sisää sekä reen kannaksille köytetyn ison matkakoffertin.
"Mikähän lintu nyt lie lentämässä Kurjalan rannoille?" ajatteli poromies itsekseen. Häneenkin maalaisseuraelämän yksitoikkoisuus oli vaikuttanut jotakin uteliaisuutta. Olihan merkkitapaus, jos joku "parempain ihmisten lapsi" jolloinkin ajautui näin kauvaksi kaupunkipaikoista. Moinen sattuma leimattiin Kurjalan korpikunnassa melkein kuin valkoihoisen ilmestys saarivaltioon, jossa asuu mustia villejä.
Maisteri Frommerus ei liikkeistään päättäen kuitenkaan näyttänyt uteliaalta. Taakseen katselematta hän näet ajoi aivan päinvastaiseen suuntaan kuin vieras kyyti ja nousi sitten maihin metsäherran vanhaan kartanoon, Metsolaan.
Siellä oli Kurjalan niin-nimitetty intelligenssi koolla yhteisvoimin tätä sunnuntain iltaikävää tappamassa. Ja sinne nyt jäi Reino Frommeruskin iltaansa viettämään. Siellä juotiin monenkertaiset kahvit ja teet monenkertaisten nisujen ja marjahillojen kanssa, siellä syötiin rasvaiset illalliset mitä herkullisimpien ruotsalaisten kohteliaisuuksien höystäminä, siellä soitettiin pianoa sekä nelikätisesti että kaksisormisesti ynnä lauleskeltiin niinhyvin kuoroa kuin sooloa. Ja siellä keskusteltiin — ei tuppisuina istuttu. Siellä keskusteltiin sekä isoista koirista että pienistä koiranpenikoista, sekä isoista viroista että pienistä sivutuloista, poronlihoista, politiikasta ja porvareista, vieläpä kerrottiin todellakin sattuvia "vitsejä" ja "skitsejä" sen tuomiokunnan kaikista tuutinkiherroista, johon Kurjalan kunta kuului. Mutta sekä alussa että lopussa ja myöskin keskellä kaikkia näitä pakinoita lasketeltiin maalaissukkelata leikkiä siitä "uudesta tähdestä, joka oli Karjalan horisontille ilmestynyt" ja jonka maisteri Frommerus, se onnensuosikki, kuului ensimmäiseksi huomanneen järven jäitä ajaessaan.
— Niin, — virkkoi rovastinpoika pilapuheita juhlallisesti säestäen, — minä tosiaankin olin näkevinäni oudon tähtösen vilahtavan taivaanrannalla, mutta kukaties se olikin meteoori, joka kiisi halki ilman ja särkyi sammuen törmätessään vasten Kurjalansalmen rantaa?
— Tai pyrstötähti, hyvä veli, komeetti? arveli pitäjän rillisilmäinen lukkari, joka oli melkoinen tähteintutkija ja joka jo kerran, teatterikiikarilla avaruutta tähystettyään, oli ennustanut pikaista mailmanloppua, jota kaikkien onneksi sentään ei ollut tapahtunut.
Maalaisherrat iskivät toisilleen veitikkamaisesti silmää.
— Kyllähän meillä siitä flikasta, jos se vain lie nätti, sinun kanssasi, kuule bror Reino, taitaa tulla hiidenmoinen duelli! letkautti pitäjän lyhyentanakka nimismies, jolla oli tapana esiintyä erinomaisena Don Juanina.
— Maisteri hoi, maisteri! Ottakaa minut sekuntantiksi tuelliin! huudahti valkotukkainen, pystynokkainen maanmittarinoppilas, herra Sebastian Sälli, joka oli tunnettu sivistyneestä puhetaidostaan, vaikka hänen hioutunutta järkeään toisinaan epäiltiin suuruushulluuden myrkyttämäksi.