— On siinä vähän perää, — myönsi neiti Winterberg. — Miksi minuakin niin kammottanee tässä kirkon kohdalla…
— Mennäänkös istumaan tuonne kirkonportaille?
— Ei ei! mennään kotiin nyt!
— Mutta minun niin tekisi mieleni tämmöisenä huhtikuun synkkänä yönä istua teidän kanssanne Kurjalan kirkon kiviportailla ja keskustella vapaasti Jumalasta ja kaikesta…
— Ei, ei, ajetaan eteenpäin…
— Juokse siis porosein. Neiti Talvivuori suvaitsee peljätä Kurjalan puustatehtyä epäjumalaa…
— Te olette niin mukava puheissanne!
— Millainen?
— Niin suora ja samalla runollinen!
— Hoo! Onko se pahakin vika?