Isä katsahti hiukan kummastellen poikaansa, joka siinä seisoi pitkänä ja solakkana, poromiehestä äkkiä hienoksi herraksi valautuneena.
— Tule vaan…
Vanha tapa oli ettei rovasti pappilanpihasta pyhäaamuisin kirkkoon-lähtiessä pitänyt sopivana liikoja puhua. Vasta toisen alamäen keskikohdalle jouduttua oli ikäänkuin lupa vaihtaa pari juhlallista maallista lausetta isäntärengin kanssa.
— Kuinkahan me nyt pääsemme reellä?
— Eiköhän tuota hiljalleen…
— Tällä viikolla saisi Risto laittaa kärrykojeet kuntoon.
— Joo! myönsi Risto. — Kyllä minä laitan. Jo minulla ne turunkeisit onkin voideltuina…
Molemmat vaikenivat. Reino Frommerus istui ääntäpäästämättä hopeahapsisen isänsä rinnalla. Hänen sielussaan vallitsi myös maalais-pyhäaamun kalpea hartaus, aivankuin hänkin olisi valmistautunut saarnaan…
— Et kai sinä kirkkoon asti?
— En…