— Vaikka! Mutta minusta tuntuu ja se on aivan varma että jos sinä et olisi puhtaana säilynyt, niin minulla täytyisi olla kummallisia kärsimyksiä näin sinun sylissäsi istuessani ja näin sinun kasvojasi suudellessani. Näin — kas näin. Nyt minä tunnen rajatonta vapautta ja jonkunlaista pyhää tunnetta että sinä olet sellainen…
— Vielä enemmän saat tuntea sitten kun naimisiin mennään. Sinulle minä olenkin itseäni säästänyt läpi myrskyjen ja hirveiden ponnistusten. Sinulle, Paula kulta, jonka kohtalo nyt minulle vaimoksi antaa!
— Mutta sinä, Reino, olisit tahtonut — sen toisen?
— Niin… mutta nyt sinä minut siitä kärsimyksestä kokonaan vapautat!
— Mutta kuinka osaan minä olla hänen arvoisensa?
— Ei sinun tarvitse olla kuin oman itsesi arvoinen!
— Voi voi kuinka minä voisin tulla sinulle oikein sopivaksi? Sinä olet niin kovin kehittynyt. Sinun pitää opettaa minut itsellesi mieluiseksi!
— Oma kulta, miten sinä puhut? Kyllä minä… sinut opetan. Mutta sepä se juuri onkin pelottavinta avioliittoon mentäessä että toinen tahtoo liiaksi opettaa toista.
— Et sinä liikaa voi opettaa. Minä niin haluan sinulta oppia…
— Tyttö, tyttö! Sinä luotat minuun niin kauniisti. Mutta ajatteleppas, jos käytän pakotusta —?