— Täti oli nuorena varmaan hyvin kaunis, koska vieläkin on noin? kysyi tuleva miniä.
— Kysyisit papalta! neuvoi ruustinna, pieni veitikka silmissään.
— Setä hoi, minkä näköinen tyttö tuo täti oli nuorena? kysyikin morsian.
— D-jaa… no… arveli rovastivanhus naurahtaen, — olihan se oikea kaupungin mamsseli.
— Niin, minulla ei ole koskaan ollut kunnia olla "fröökynä"! ehätti ruustinna. Siihen aikaan puhuttiin vain mamsseleista.
— Tämä meidän mamma se on ollutkin nuorena oikea mallimamsseli, — sekaantui sulhanen Reino puheeseen. — Hän, kuulehhan Paula, rakasti hurjasti tansseja ja baaleja ja elegantteja, rusettikaulaisia herroja, ja ratsasteli kuin kosakki kauniilla hevosilla, kunnes tuo pappa veijari — — —
— Minäkö veijari…? pani pappisvanhus punehtuen hopeahapsisia korvantauksiaan myöten.
Kaikki nauroivat sydämmellisesti niin että kahvikupit helisivät.
— Mutta kuinka ihmeessä sinä, mamma rukka, saatoit tanssia ja ratsastella, kun siihen aikaan tietääkseni mamsseleilla oli vannehame, se kamala krinoliini?
— Ajoithan sinäkin kerran frakki-päällä porolla! — letkautti ruustinna pojalleen vastaukseksi.