— Milloinkako? Nythän me juuri aijomme…
— Ei, mutta milloin aijotte viettää häänne?
— Emme me häitä vietäkkään!
— Ahaa, te olette niin uudenaikaista väkeä että vihitätte itsenne kirkossa ja sitten — päätäpahkaa ulkomaille?
— Emme me vihitä itseämme… ei kirkossa eikä kotona! lausui sulhanen lujasti.
Sisarparvi kuuli oudon asian hämmästyneenä eikä aluksi tiennyt mitä ajatella tai mitä sanoa.
— Minäpä arvaan, — äännähti vihdoin lähinnänuorin sisarista Laura: — te menette vissiinkin semmoisiin naimisiin kuin oli kerran meidän kaupungin sanomalehdessä: ettei tarvitse muuta kuin kaksi kertaa peräkanaa sanoa "rakastan" — niin sitten saapi olla? Kaikki pöydässäolijat pyrskähtivät nauramaan, niin että Laura neiti lensi poskiltaan punaiseksi kuin mansikka.
— No jo se on tuo Laura-Maija koko…! Sehän oli vain kaikenlainen
Skottlannista, — tiesi 10 kuukautta häntä vanhempi Tyyra sisar.
— Eipähän ollut kuin Amerikan vitsi! intti Laila niminen sisar, seuraava järjestyksessä viisautta ja vanhuutta kohti…
— Austraalian villeistä se pätkä oli, te pirpanat! määräsi Gunilla, sisarsarjan vanhin.