Sisar Agnes yritti myös jotakin sanomaan, mutta toiset tukkivat häneltä suun.
Syntyi melkoinen hälinä siitä, kuka tyttäristä sen lehdessä olleen pätkän oikein muisti. Joku juoksi kesken syöntiä etsimään numeroa vanhojen sanomalehtien seasta, mutta kovaksi onneksi ei löytänyt.
— Kaikesta päättäen se ei ollut tuiki tuhma juttu, — julisti nyt sulhanen Frommerus. — Ja neiti Laura tässä osui jotenkin likelle totuutta, mitä meihin Paulan kanssa koskee…
— Reino hyvä! älä viitsi sanoa minun sisartani neidiksi! — keskeytti morsian.
— Niin, jatkoi sulhanen kahvin lomasta, — teistä sisarista se tietysti on outoa ja kauheaa, mutta ihan todella me Paulan kanssa olemme päättäneet mennä siviliavioliittoon.
— Herrajesta! Siviliavioliittoon?
— Niin! Nyt sen tiedätte.
— — — — — — —
Samana iltana auringon aletessa istuivat morsian ja sulhanen pikkukaupungin kalmistossa nojautuneina toisiinsa kevätviileässä värjöttelevän paljaan koivun alla.
— Reino! kuiskasi Paula Winterberg. — Sinä luulet että minun äitini sen kieltäisi, jos eläisi. Mutta minusta tuntuu nyt tässä haudan päällä aivankuin hän meidät ymmärtäisi, jos eläisi! Ainakin paremmin kuin nuo… Agnes ja Gunilla…