— Tämähän on aivankuin meitä varten?
— Meitä varten se onkin!
— Ja tämä on aivankuin satua, jonka joskus lapsena on lukenut?
— Niin! sanoi sulhanen. — Nyt sen sadun on täytynyt toteutua. Se on meidän rehellisten nuoruusunelmaimme luonnollinen tulos. Luonto sen meille antaa — pyytämättämmekin.
— Katsos millainen sievä keinukin kahden lipajavan haapapuun välissä. Tule:
"Nyt kanssani keinuhun käy, mun impeni valkealiina! Kuin morsian kauniina seisovi luonto…"
— Se on Aleksis Kiveä. Eikö olekkin?
— Niin, niin. Tässä on meidän hyvä olla. Katsoppas tuota mökkimme valkoista akkunalautaa, sekin siinä häämöittää kuin ikään suomalaisessa kansanlaulussa.
— "Ja mamman kiukku ei auta!"
— Ja "elämänlanka ja palssami kasvaa heilini akkunalla!"