— Täytyykö? Mietippäs tarkoin…
— Ah ei puhuta. Tämä on ikävää… Mennään nukkumaan! Unohdetaan kaikki. Minua niin hirveästi haluttaa maata sinun kanssasi… käsikaulassa. Minulla on niin hirveän ikävä… ymmärrä… yksin.
— Lintuseni, sinä olet niin luonnollinen. Kummallista vain että sinä pidät tätä porvarillista avioliittopuuhaakin luonnollisena. Tietysti se voisi olla luonnollinen, mutta meille ulkomaalaisille se näissä pikkuvaltioissa ei ole luonnollinen. Täydellinen pettymys se minulle on. Ruotsi ja Tanska näkyvät olevan — kerrassaan pikkumaisia maita. "Kun for kvinder!" Punssi ja sikari täällä vain haisee — raittiimpia tuulahduksia ei tunnu…
— Sinä olet hermostunut tänään, — sanoi nuorikko, hellästi puristaen miestänsä käsivarresta. — Kuulehhan!
— Mitä?
— Mentäis Norjaan?
— Yhä hullumpaa! Kuinka voisi siellä olla suurempi vapaus, kun sen suurimmat runoilijatkin jo huokailevat etteivät näe tarpeeksi avaria näkyaloja "over de höje fjelde!"
— Mutta mitäs me siis osaamme tehdä?
— Kyllä tiedän kohta mitä tässä on tehtävä…
— Sano —?