— Toisella kertaa. Antaahan mennä vielä vähän matkaa alamäkeen…
He palasivat hotelliinsa, jossa heillä oli kaunis huone yläkerroksessa valtavine näkyaloineen yli sinertävän meren. Ja he todella unhoittivat nämät pienet huolensa pakenemalla lemmen ihmeellisiin ruusutarhoihin, joissa he kumpikin käyskentelivät vapaina, hymyilevinä, terveinä. Mutta jo seuraavana päivänä oli heidän pakko herätä räikeään todellisuuteen, joka näkyi tahtovan tehdä tyhjäksi kaikki heidän laskelmansa.
Paula Winterbergiä vaadittiin vaihtamaan uskontunnustuksensa "johonkin muuhun kristilliseen uskontunnustukseen." Ruotsin kuninkaallisessa laissa kuului olevan eräs pykälä, joka salli siviliavioliiton ainoastaan sellaisille yhteenpyrkiville, joista toinen oli eriuskolainen.
— Tämä paperi tarvitaan vain pro forma! huusi advokaattiprofessori taas huitoen vuoroin päin Tanskan puolelta häämöittäviä kirkontorneja, vuoroin Ruotsin rannalla kohoavaa uhkeaa Raatihuonetta kohden. Ja herra asianajaja ryhtyi kiihkeisiin toimenpiteisiin, jotta "neiti" Winterberg tuollaisen uskonvaihto-paperin saisi. Se ei suinkaan ollut mikään helppo temppu, siihen vaadittiin paljon kekseliäisyyttä ja ennenkaikkea suosiollista apua "morsiamen" puolelta.
Aviopuolisoiden tuskastus oli noussut äärimmilleen.
— Nyt en enää kestä! sanoi Reino Frommerus suoraan, väännellen itseään kuin nääntynyt hotellihuoneen korkean sängyn päällä.
— Tämä on tosiaankin ilkeätä peliä! myönsi myös Paula Winterberg.
— Se on kyllä totta, — jatkoi mies seljällään loikoen, kullankirjailtuun lakeen tuijottaen, — että uskontunnustuksen vaihtaminen ei ole häpeällistä, mutta tässä tapauksessa se on tympäisevää, kun kuitenkaan ei pääse erilleen nimikristillisestä seurakunnasta ja kun muuttaminen ei tapahdu omasta sisällisestä vakaumuksesta. Täällä Ruotsissa näkyy vallitsevan juuri sama surkea uskonvapauden puute kuin meillä Suomessakin! Eikä asia vähääkään sillä kaunistu että vaihto toimitetaan vain muodon vuoksi parilla sanan muutoksella paperilla. Ja miksi juuri sinulta tätä uskonhuijausta vaaditaan, miksei sitä vaadita minulta, jolle olisi samantekevää, vaikka minut paperilla olisi merkitty miksi mustalaiskristityksi hyvänsä? — yhtä vihainen minä niille kaikille olen…
— Minäpä arvaan! huudahti nuori rouva. — Advokaatti vaatii sitä minulta vain sentähden että olen nainen.
— Sinäpä sen sanoit! takertui aviomies sanaan.