— Kuule Reino! Minä olen varma siitä että olisimme saaneet paljon häälahjoja, jos olisi pidetty oikeat häät. Satojen markkojen arvosta! Nyt ne kaikki meni. Pakkaa harmittamaan… Eikös sinuakin kaduta?
— Paula hoi, herää, herää! huusi silloin aviomies niin että toista rupesi naurattamaan. Enempää ei mies asiaan kajonnut.
He läksivät aamukävelylle. Yllättivät postikonttoorista poste-restante kirjeen, joka näkyi olevan Miililtä, Reino Frommeruksen sisarelta. Istahtivat yhdessä lukemaan sitä kirjettä suurten pyökkipuiden siimekseen, vihreäksi-maalatulle nojalavitsalle.
'Kurjalan Pappilassa 26 p. kesäkuuta ….
Rakkaat ystävät!
No nyt on häähumu sivu ja piispanherrat myös huilanneet — siis on aikaa hiukan hengittämäänkin. En ole joutanut teille ennen mitään hiiskumaan, mutta seurannut kumminkin olen ajatuksissani matkojanne, pyrkimyksiänne ja onnenne suloutta, ja toivon että se iäti kestäisi, nimittäin onni ja rauha rinnoissanne.
Minun hääpäiväni valkeni lämpöisenä ja paisteisena kuten ainakin kesäpäivä, kirkastaen mielet ja herättäen toiveita. Kuitenkin meni taivas toisinaan pilveenkin ja illalla oli kylmää. Oliko se päivä vertauskuvana tulevasta elämästämme — sen näemme vuosien kuluttua. Juhlapäivä se meille kuitenkin oli, rinta täynnä rauhaa ja suloutta, ja turvallisina lujalla luottamuksella toisiimme antausimme kaikkiin ulkonaisiin seremonioihin. Itse vihkiminenkin, niin kiduttavalta kun se toiseltapuolen tuntuikin, vaikutti juhlallisesti — luultavasti siksi että oma harmaahapsi-isä sen toimitti — lopuksi lämpimiä sanoja meille puhuen. Uskotko Reino — ei se ollut niin pahaa kuin olin ajatellut ja sinäkin ajattelet. Olisin vain suonut sinunkin olevan täällä Pauloinesi. Veljien, siskojen ja kaikkien omaisten sekä muiden osanottavaisuus teki myös liikuttavan vaikutuksen. Syötyä luettiin kaikki onnittelut, joita oli postissa saapunut useita kymmeniä. Konrad piti puheen ja Seidi lausui juhlarunon, joka oli niin kaunis ja sisältörikas etten ikinä olisi uskonut sellaista Seidistä lähtevän. Vieraita oli paljon, sen arvannette. Hyvältä tuntui kun veljenikin olivat saapuneet juhlaamme. Osoittihan se osanottoa. Niin. Vihtori, Heikki ja Konrad morsiamineen olivat läsnä. Sitten tulivat myös täti Hultman ja Tyyne orpana sekä maisteri Torsti Appelqvist (Seidin suosikki). Nyt olen viimeistä päivää kotona ja silmät täynnä kyyneleitä piirtelen tätä, sillä arvaattehan kumpikin, mille se tuntuu kotinsa turvissa kasvaneelle äkkiä muuttaa aivan toisiin oloihin joka suhteessa, alottaa uutta elämää — — — täynnä on sydän kaihoa että näiltä leikkipaikoilta täytyy lähteä. Kuka tietää mitä kodissakin sillävälin ehtii tapahtua. Huomenaamulla me lähdemme — mieheni kanssa. Niin, se sinun uusi koirasi — se voi mainiosti ja lysti sitä on hoitaa. Kaikki minunkin koirarakkauteni on siihen kohdistunut sen jälkeen kun Sopuli lemmikki joutui pois tästä murheen laaksosta. Se on tosi että minä Sopulia rakastin enemmän kuin monta ihmistä ja suruni oli suuri, jotta itkeä täytyi, kun se raukka määrättiin manan majoille, mutta niinhän se parasta oli, sillä kovin olivat sen kärsimykset kovat. Nyt en ehdi enempää enkä jaksa. Toivotan vain kaikille aikeillenne onnea. Koettakaa kumpikin parastanne toisianne onnellisiksi saattaaksenne. Itsekkäisyys molemmin puolin pois. Muistakaa meitäkin Mansikkamäellä. Tervehdys lämmin teille molemmille
Miili siskolta.'
Reino Frommerus ja Paula Winterberg katsahtivat toisiinsa, syleilivät toisiaan kuumasti ja istuivat pitkän aikaa vaijeten pidellen toisiaan kädestä. Mutta sanaakaan kirjeen johdosta eivät he lausuneet.
Vihdoin äännähti nuori rouva etsien toisen katsetta.