— Noin vain: "Suomen laki ei asiasta mitään lausu — koulun johtokunta ratkaiskoon."
— Oo kuinka noobelisti! sanoi Reino Frommerus ikäänkuin kätkien jotakin sydämmensä pohjaan. — Ja kuka — jos vielä uskallan udella — oli tuon sisältörikkaan sähkösanoman lähettäjä?
Valtteri Vakava katsahti varovaisesti ympärilleen.
— Saatanhan sen sinulle sanoa — virkkoi hän hiljaisella, armollisella äänellä. — Moukkalan pappi. Rynttänen. Tunnet kai?
— Ei ole kunnia… Se on minulle tuiki tuntematon suuruus.
— Jahah, — virkkoi Valtteri Vakava vilkaisten kultakelloonsa, — ei minulla sinulle muuta sanottavaa ollutkaan. Tahdoin vain varoittaa… Tervehdä rou… minä tarkoitan: tervehdä matkakumppaniasi!
— Kiitos veli! Ja kiitos jalosta ilmiannostasi! sanoi Reino
Frommerus puolittain toverillisesti, puolittain terävänivallisesti.
Kouluylihallituksen nuori virkamies poistui hopeapäistä keppiään parahultaisesti heiluttaen, kaukaa kohauttaen silkkihattuaan hyvästiksi toverinsa rouvalle. Reino Frommerus palasi sekavin tuntein odottavaan ajuriin.
— Rautatie-asemalle! komensi hän.
— Rakkaani! huudahti nuori rouva säpsähtäen. — Meidänhän oli aikomus pistäytyä huonekalukaupassa?