'K. Herra Maisteri!
Senjälkeen kun lähetin Teille kuulutustodistuksen Tanskaan, on siviliavioliittoasianne tullut sangen sekavaksi ja minun on nyt mahdoton merkitä Paula Katariina Winterbergiä, joka tähän asti on kuulunut minun sielunhoitooni, kirkonkirjoihin siten, kuten alussa olin luvannut. Englannista on nimittäin minun kansliaani saapunut asiakirjoja, joista m.m. käy ilmi ettette kumpikaan halua palvelusta kansankirkon papeilta. Sitäpaitsi on Paula Katariina Winterberg merkitty asuvaksi Englannissa. En voi ymmärtää, kuinka kaikki tämä olisi voinut käydä päinsä lakia rikkomatta. Luonnollisesti ovat moiset todistukset joko kokonaisuudessaan merkittävät tahi tykkänään jätettävät merkitsemättä. Tarvinneeko sitä sanoa — sen Te luonnollisesti tiedätte yhtähyvin kuin minä — että Suomen lain mukaan avioliitto ei ole vielä sillä päätetty että ollaan kihlakumppanit ja kolmesti kirkossa kuulutetut. Lakimme mukaan on avioliitto kirkollisella vihkimisellä päätettävä. Yllämainituista syistä olen minä sentähden, velvollisuuteni vaatimana, lähettänyt Tuomiokapituliin ilmoituksen Teidän siviliavioliittonne sotkuista.
Kunnioittaen:
Sakarias Land kirkkoherra.'
Reino Frommerus laski kirjeen kädestään, joka hiukan vapisi. Hänen nuori vaimonsa istui hänen rinnallaan…
— Enkö minä sinulle kultaseni sanonut ettei siihen pappiin ole paljon luottamista?
— Ja enkö minä sinulle sanonut että kaikista selvintä olisi ollut jättää sivilit sikseen ja olla — niinkuin olimme? Nyt alkaa ilmeinen vaino. Mutta — alkakoon!…
— Me sen kestämme! vakuutti vaimo.
— Niin! Ja minä kirjoitan, sodin… jumaliste en voi olla purkamatta mitä mielessäni liikkuu! kiivasteli mies.
— Tulehhan kultaseni ensin syömään! pyyteli nuori rouva. — Koko päivän olet ollut työssä.