— Se nyt on sillä tavalla, hyvä maisteri, että minä olen saanut ikäväksi tehtäväkseni tuomiokapitulin puolesta kysyä teiltä että… että aijotteko te todenteolla pysyä tuossa siviliavioliitossanne — ja kehoittaa teitä ystävällisesti vihityttämään itsenne ihmisten tavoin. Tehän tiedätte papinpoikana varsin hyvin että jumalansana…
— Olkaa hyvä, herra pastori, — keskeytti äkkiä Reino Frommerus myöskin värisevällä äänellä, — älkää vaivatko itseänne saarnalla. Minä sanon teille heti suoraan että minä pysyn siinä missä olen ja ettei voi tulla kysymykseenkään enää ottaa kirkollista vihkimistä. Sehän olisi kerrassaan naurettavaa!
— Mutta kaikkien rettelöiden välttämiseksi? kysyi pappi nähtävästi hilliten suuttumustaan.
— Kaikkien rettelöiden välttämiseksi pitäisi teidän, herra pastori, sielunpaimenena olla sekaantumatta toisen avioliittoasioihin!
— Enhän minä ole sekaantunutkaan… sehän on tuomiokapituli ja kirkkoherra Land päällekantajana… ja, minusta tosiaan on varsin ikävä sekaantua! puolustelihen pappi koettaen puhua harvakseen.
— Kuinka te, herra pastori, — huudahti toinen sisällisesti kärsien: — kuinka te ilkeätte väittää ettette muka halua sekaantua minun yksityisasioihini, vaikka juuri te ensimmäisenä tästä kaupungista, ennenkuin tänne olin saapunutkaan, sähkötitte kouluylihallitukselle ja koetitte estää minua tänne tulemasta?!
— En se minä ollut! vastasi pappi ontolla äänellä, muljauttaen silmiään.
— Juuri te se olitte! väitti nuori opettaja.
— Ei se minusta ollut lähtöisin! vastusti yhä pappi.
— Vai ei se teistä ollut lähtöisin? ahdisti toinen siveellisesti pilkaten. — Mistä se sitten muka oli kotoisin?