— Sinulla on väärät käsitykset minun sisaristani, — väitti vaimo selitellen. — Tietysti ovatkin kummastelleet kun ei ollut häitä — kummastelinhan minäkin ensin — mutta ole varma siitä että ne kaikki ovat meitä rakkaudella seuranneet. Yksin Gunillakin, vaikka salaa itkee että "mitä muka mamma vainaja meinaisi, jos eläisi?"… Mutta ajatteles Agnesta, joka uskalsi käydä Landilta sen muuttokirjan vaatimassa senjälkeen kun sinä sille sen ripityksen lähetit.
— Niin tosiaan. Mitenkä se pappi hänet ottikaan vastaan?
— Etkö muista? Laila siskohan tuosta kirjoitti. Kirkkoherra ei ollut pyytänyt Agnesta istumaankaan ja vaikka rouva oli nähnyt salin ovelta, niin ei oltu pyydetty sisähuoneisiin, ja piika oli pantu tuomaan kahvia kirkkoherralle aivan toisen nokan edessä, vaan Agnekselle ei oltu tarjottu eikä sanaakaan puhuttu, vaikka Agnes rukka sitä ennen usein oli käynyt pappilassa kitaraa soittelemassa yhdessä papinrouvan kanssa. Nyt ei edes istumaan pyydetty!
— Sillä tavalla sitä kostetaan, sanoi Reino Frommerus. — Vallan kristillisesti — vipoviattomille ihmisille!
— Mutta arvaatkos, Reino, mikä oli oikea syy, miksi en joululomaksi suostunut lähtemään sinun kanssasi Kurjalan pappilaan? kysyi nuorikko.
— Nytkö vasta se ilmi tulee? sanoi toinen. — No, annas kuulua?
— Siksi, — vastasi vaimo, — että sinun ruustinnaäitisi — vaikka niin ystävällisesti pyysi tulemaan — samalla kirjoitti että: emmekö antaisi sinun vanhan pappasi kaikessa hiljaisuudessa meidät siellä vihkiä —?
— Tyhjää säikähdit, — sanoi aviomies. — Et näy tuntevan äitiäni. Vapaamielisempää ihmistä kuin hän tuskin on koko maakunnassa. Nuot sanat hänen kirjeessään olivat vain runollista kaikua jonkun puolihupsun musterin kristillissiveellisistä hälytyksistä. Rakkaat tädit tarkoittavat aina parasta ja ihailevat kuitenkin salaa kaikkea mikä poikkeaa tavallisuudesta. Jos sinne olisimme menneet, ei minun äitini olisi sanaakaan hiiskunut vihkimisistä, vaan olisi kohdellut meitä vielä hellemmin kuin ennen.
— Mutta minulla — ilmoitti Paula rouva — on sellainen poistyöntämisen tunne koko sinun sukuasi kohtaan. Älä pahastu, Reino!
— Se on luonnollista, — sanoi aviomies tyynesti. — Se kai johtuu siitä ettei meidän suku vielä ole valmis… siihen johonkin mihin luonto sen on tarkoittanut. Ja yhtä paljon myös siitä ettet sinä itsekään, rakas ystävä, ole läheskään valmis — ihminen. Et edes vapaamielisyydessä —!