Elias Rynttänen.'
— Tämä taitaa nyt olla niitä Rynttäsen viimeisiä urotöitä! — huudahti Reino Frommerus huvitettuna papereista. — Mies on tehnyt laillisuudestaan keppihevosen, jolla hän ratsastaa sisään taivaan portista. Niin, Elias pappi ajaa karahuttaa sisään taivaan kaariportista ja esittää itsensä jalona taistelevana ritarina. "Teidän Majesteettinne nöyrin palvelija, kappalainen Rynttänen Moukkalasta." "Jahah! jassoo!" vastaa Isä Jumala — "rikosasiain komisarius Rynttänen?" Ja Isä Jumala surullisesti hymyilee. Sillä — todentotta — hänen edessään seisoo olento, joka ihmeesti muistuttaa sitä La Manchan manallemennyttä ritaria, jonka pää kohisi täynnä jättiläishaaveita. Pastori Rynttäsen kilvessä paistaa näet ainoastaan loistosana "perustuslaillisuus", ja me, hänen aseenkantajansa, tiedämme varsin hyvin että mies on "surullisen haahmon ritari."
— Mutta täytyyhän sinun, Reino, sentään tunnustaa että perustuslailliselta kannalta katsottuna pappi tässä on aivan oikeassa? virkkoi rouva Frommerus hellästi.
— Ei, sitäpä minä juuri en tunnustakkaan! väitti mies intoutuen. — Vapaamielinen perustuslaillisuus ei ikinä saa asettua kirjaimellisen perustuslaillisuuden sokeaksi soittajaksi. Sen täytyy aina kapinoida, opponeerata sellaisia lain kirjaimia vastaan, jotka eivät ole jaksaneet kohota ajan humaanisten sivistysvaatimusten tasolle. Tämä kapinoiminen kirjoitetun lain siveetöntä tulkitsemista vastaan — se juuri onkin sitä oikeinta perustuslaillisuutta. Perustuslaillisuuden ydin on tottelemattomuus väärää esivaltaa kohtaan, tulipa tämä väärä esivalta mistäpäin tahansa. Perustuslaillisuus on pakon ja orjuuden vihollinen. Mutta Rynttäsen "perustuslaillisuus" ei ole mitään muuta kuin rutivanhoillisuutta, jossa kaikki pahakin on pyhää. Perustuslaillisuus Suomessa, isänmaallisessa katsannossa, on aina ilmenevä etupäässä siinä että taistellaan Idästä päin tyrkytettyjä laittomuuksia vastaan, vaan ei suinkaan Lännestä tai muualta lentäviä vapausaatteita vastaan. Siviliavioliitto ja kasteenhylkäys eivät ole mitään bobrikoffilaisuuksia!…
— Vai perustuslaillinen? matki hän yhä terävästi. — Se on kohtalon katkerinta ivaa että juuri halvimmat luonteet Suomessa ratsastelevat perustuslaillisuuden jalopeuralla. Aivan samoin kuin toiset halvimmat luonteet taipuvat Bobrikoffin kätyreiksi. Totisesti en tiedä, kumpaa ilmiötä syvemmin surkutteleisin… Keksipäs pappikin kauniin fraasin: perustuslaillisuus! Mutta seitsemän vuotta takaisinpäin, jos joku huimapää olisi uskaltanut siviliavioliittoon, hän tottatosiaan ei olisi keksinyt mokomaa kilpisanaa. Ja miksi ei? Siksi tietysti että koko tämä perustuslaillisuuden käsite — joka itsessään on jalo käsite — on syntynyt vasta bobrikoffilaisuuden vastapainoksi, vastamyrkyksi. Ennen hän sitä ei olisi osannut kilpenään käyttää!
Reino Frommerus käveli kiivaasti edestakaisin pitkin lattiaa ja muisteli erästä puhetta, jonka pastori Rynttänen keväällä oli pitänyt jossakin kaupunkilaisten juhlassa: "Laki on pyhä ja sille vannotulle valalle on jokaisen oltava uskollinen, näyttäköön se sitten vievän syteen tai saveen!"
Niin oli pappi pauhannut. Siitä yhdestä ainoasta lauseesta saattoi päättää, kuinka halpa käsitys hänellä oli perustuslaillisen hengen pyhyydestä. Hänelle oli samantekevää, miltä milloinkin sydämmen pohjalla tuntui, kunhan vain sai jumalansanan varjossa riehahdella mainehikkaan valtiollisen lain turvissa. "Syteen tai saveen!" — Reino Frommerus ei vastannut sanaakaan pastori Rynttäsen muuttokirja-lähetykseen… Mutta hänen isäänsä, rovasti Frommerusta tämä virkaveljen menettely ei voinut olla ihmetyttämättä. Vanhus luki muuttokirjan tarkoin läpi, hänen kätensä hiukan vapisi niin että paperi kahisi ja yli sankalasiensa hiukan synkästi silmähtäen poikaansa, sanoi hän:
— Tämähän on väärennetty!… Mitään muuta ei vanhus sanonut. Hän pisti vaakunapiippunsa palamaan ja näytti olevan tyytyväinen että nuorin poika perheineen todella oli saapunut heitä, korven vanhoja, ilahduttamaan…
Lapsen kastamisesta ei hopeahapsinen rovasti sanaakaan hiiskunut. Muitta mutkitta hän merkisi lapsenkin kirkonkirjoihinsa "miehen ja vaimon" jälkeen, tosin lisäten huomautuksen ettei lasta oltu kastettu mihinkään erityiseen uskontunnustukseen.
Saattoipa siis poika olla täysin tyytyväinen isänsä humaanisuuteen. Kun sai nähdä, miten vanhus nämät arat asiat oli järjestänyt, niin tuli ihan hyvälle tuulelle.