Tuodappa luvattomasta sekaannuksesta synnin sumussa siitetty ja syntynyt kakara keskelle pääpappilaa ja jättää se siunaamatta perkeleiden valtaan, vaikka kartanossa oli kaksi sielunpaimenta ja kylässä kolmas? Sehän oli häväistys pappilan perustuslakeja vastaan, uskonnollinen skandaali koko seurakunnan edessä! Voi taivasten talikynttilät sitä uudenajan röyhkeyttä…
Ja jouluenkelirunoilija Kåhlroth-Lanttu, hengellisesti vaivautuneena asiasta, kiiruhti eräänä iltana — saarnasorvauksen lomassa — sepittämään virttä:
Ah lapsi, synnin hedelmä,
Miks Luoja sinut loi,
Kun vanhempas ei kumminkaan
Sua kasvatella voi…
ja niin edespäin hamaan loppuun asti.
Tämänkaltaiset runot — hän teki niitä inspiratsioonin sattuessa puolitusinaa vuorokaudessa — joita apupappi kaikessa hiljaisuudessa rustaili mailman parannusta huolehtien, häntä itseään suuresti lohduttivat.
Oli siis ymmärrettävissä, kuinka hän hermostuksensa kesti, vaikka kartanoon olikin ilmestynyt kastamaton lapsi.
Reino Frommerus, joka apupapin sielunvaivan oli vainunnut heti ensi päivästä, toivoi ilmiöstä paljasta hyvää. Hän toivoi ainakin sitä että pastori Kåhlroth jonakin kauniina aamuna juhtineen ja karjoineen oli poistuva korven pappilasta yhtä juhlallisesti kuin oli sinne saapunutkin.
Ja siitäpä melkein näytti että rovasti Frommerus perheineen sitä samaa salaa mielessään hautoi…
Sillä lapsi oli hyvä niinkuin oli. —
Mutta järjestettyään perheasiansa toistaiseksi täten, matkusti Reino Frommerus taas takaisin Moukkalaan. Velvollisuus ja isänmaa häntä kutsuivat, Luonnottomuutta tunsi hän ainoastaan siinä että pakotti itsensä riistäytymään irti nuoresta perheestään.