Se painatus ei mennytkään turhaan, sanat eivät kaikuneet kuuroille korville — itse Suomen kansa näet sattui lukemaan juuri sitä sanomalehteä. Ja kun Tiitus Tolvanen kerran oli pasuunaan puhaltanut, niin koko Suomen kansakin heräsi. Se hyökkäsi ikäänkuin seipäillä ärsytetty karhu syvältä korpiluolastaan, se nousi kahdelle jalalle ja kamalasti kiljahdellen tirkisteli eteensä siihen mieheen, joka sen korven pyhää rauhaa oli uskaltanut häiritä.
Maisteri Reino Frommerus näet oli alkanut saada nimettömiä uhkauskirjeitä.
Näin nyt karjui Suomen kansa — kautta kansakoulun läpikäyneen maalaistalonpojan kirjeen, jonka koulumaisten eräänä syyspäivänä vastaanotti Moukkalan postimieheltä:
'Millä oikeutella sinä, joka olet kelvottomimpia Pobrikohvin kädyreitä s.t.s. Venäläistyttäjiä, niin häikäilemättömän törkimyksellisellä hävyttömällä konnuudella esiinnyt isänmaallisena ja päällisiksi suomenmielisenä? Paina sinä, joka uneksit suurmiehen kunniaa, silmät lieteen! Vain onhan toteutunut suhteesi sananlasku: ennen maa repiää kuin huora häpiää. Olet pappilassa kasvatettu ja ei opetettu etes 6:tta käskyä, joka oletkin, huoruuten perkele, kovin hävyttömään raivoon noussut. Julkisesti huoripenikkasi syntymisen vielä häpeet ilmaista. Ei totella sinulla, inhottava perkele, ole sielua. Mutta varo sinä ilkeä saatana Herralla Jumalalla on voimaa ja keinoja sellaiset maan turmeliat ja vaivat vielä hukuttaa — varmaankin helvetissä. Mitä te itserakkaasti ylvästelette runoistanne? Runoja! Halpamaisinta lallatusta, jolla ei neulanpistoa ole yhteyttä isänmaallisuuten ja suomalaisuuten kanssa. Kirottu, saastainen iljettävä hylkiöperkele olette!
Kostakoon Herra Jumala ajassa Teille ansionne jälkeen. Elköönkä suhteenne olko pitkämielinen. Mitä te parempia persooneja kohten kuin te itse olette, uhkailette. Varohan konna, kavala perkele, omaa kurjaa nahkaasi, joka todella ansaitsee uhkausta.
Asian tunteva Perustuslaillinen Suomettarelainen.'
— Tässä on tosisuomalainen perkele ja kristittyjen perkele sulaneet yhdeksi valtavaksi käsitteeksi! sanoi Reino Frommerus naurahtaen ja pisti uhkauskirjeen taskuunsa.
Ja tämä uhkauskirje povellaan, läksi hän myös kouluun…
Ja hän opetti voimallisesti, itsekkin ihmetellen, mistä kummasta sai kaiken sen siveellisen ryhdin, jolla tunsi liikkuvansa ja toimivansa näissä vaikeissa olosuhteissa.
Mutta yön yksinäisinä hetkinä tämä raaka piiritys häntä jo hirvitti, se iski kipeitä haavoja hänen sydämmeensä, turmeli hänen ihanteellisia käsityksiään Suomen kansasta ja synkensi synkentämistään hänen elämänsä toiveita.