"Suomalaiset! Ristirahvas!
"Kuulkaa kaukainen humina ilmassa, suurten sulkasiipien suhina — ettekö sitä kuule?… Se on Ihmisjärki, joka sieltä lentää, maiden ja merten ylitse liitää, Suomen rantoja lähestyy, Pohjolan paleltavia kallioita likenee — ettekö sitä kuule? ettekö kuule?…
"Se on jumalainen Järki, Jumalasta kotoisinoleva, kaiken elämän ehto, kaiken työn voima, kaiken rauhan tulkki, kaiken riidan loppu — ettekö sitä kuule? ettekö tosiaan kuule?…
"Te kuulette, jos tahdotte. Te kuulette, jos uskallatte kuulla. Te kuulette, jos tahdotte pelastusta. Kuulkaa siis! Uskaltakaa siis! Tahtokaa siis!…
"Avaruus on käsittämätön. Jumala selittämätön. Järki yksin se, jonka me hallitsemme. Miksi me sitä siis halveksisimme, miksi sen palveluksen hylkäisimme, miksi sitä vainoaisimme?
"Te taikauskon uhrikaritsat! Vieläkö te viitsitte vastustaa? Te autuuden palkkaorjat! Vieläkö te viitsitte kapinoida? Tietäkää: Se Jumalan luoma lintu, josta minä puhun, on ollut tuhannen vuotta kytkettynä, jaloistaan kahlehdittuna. Se on räpytellyt siipiään, kirkunut kipuaan, huutanut vapautustaan. Nyt se vihdoin on irti päässyt, verisin jaloin, nääntyneenä, hurjasti nälistyneenä… Järjen pyhä lintu. Jumalainen etsintävapaus!"
Puhuja katsahti alas kuulijainsa kasvoihin. Ei monikaan laakson kansasta näyttänyt hänen vertauksellista alkulausettaan tajuavan. Hän jätti sen kesken.
"Suomen kirkkouskolaiset! jatkoi hän. — Käykäämme suoraan asiain ytimiin. Kuka oli Jeesus Kristus, kuka hän oli — tuo jumalanpoika?
"Eikö Järki sitä sano? Eikö Sydän sitä myönnä? Eikö Omatunto sitä vakuuta?"
— Ihminen hän oli! Ihminen, ihminen! kuulkaa: tuhatkertainen kaiku teidän laaksojenne seinämistä vastaa: Ihminen! Ihminen! Ja Jumala meidän sieluissamme säestää hymyillen: "Niin kyllä, Ihminen hän oli, mutta millainen Ihminen?"