"Jeesuksen sanat sisältävät ilmeisesti ajatuksen: ei Jumalaa saa opetella palvelemaan kirkossakäynneillä määrättyinä viikonpäivinä. Kirkkohartaudelle ja sunnuntain ulkonaiselle vietolle panevat arvoa ainoastaan ne, jotka kerskaillen nimittävät itseänsä kristityiksi. Tämä itsensäpyhittäminen yksipuolisilla kirkossakäynneillä on väkevää eksymystä pois todellisesta jumalanpalveluksesta. Tämä kirkossakäynti on aivankuin perinnöllinen pahe, joka vaatii tyydytyksensä. Erotus on vain siinä että pahettaan ihminen tavallisesti häpeää ja koettaa sitä vastaan taistella, mutta kirkkopahettaan ei hän häpeä, koska se on julkinen pahe, joka opetuksen kautta tehdään kunnialliseksi. Kaikissa tapauksissa on se perinnöllinen sielunkipu, vietti, virma, henkinen heikkous, joka on aivan luonnollinen seuraus siitä ettei vuosisatoihin, vuosituhansiin ihmiselle ole muuta sielunrauha-oppia opetettu kuin tätä kirkkopuujumalan imarrusta. Niin kyllä. Jos vuosisatojen kuluessa ihmiskunnalla olisi ollut jaloja, järkeviä, ennakkoluulottomia elämänopettajia, joita ei kirkollinen hallitus olisi vainonnut eikä valtio murhannut, niin varmaan sellaisesta kylvöstä olisi kasvannut kansoja, jotka olisivat luopuneet ulkonaisista uskontomenoistaan etsimällä Jumalaa pitkin sisäisiä teitä ja pyrkimällä häntä palvelemaan ei ainoastaan sunnuntaisin, vaan myös joka päivä, arkielämän töissä ja taisteloissa. Mutta rehellisimpiä, laveanäköisimpiä, totuuden tulisimpia tunnustajoita on pappien pimittämä mailma aina vainonnut, aina vainonnut — ja vainoaa yhä tänäpäivänä…
"Kansalaiset! Te huokaatte kirkoissanne ja riitelette sydämmissänne pyhyyksistä. Ette te jaksa ponnistaa itseänne laumoissa ylös siitä lunastuksen mäskistä, siitä autuudenopin juopumuksesta, jonka orjia olette. Minä ymmärrän teidät! On huokea olla, on vilpoinen levätä ikivanhan temppelin siimeksessä vanhojen koivujen juurella… kirkastuspäivänä, kun kesän helle kuumimmin maantiellä polttaa… Meidän Järkemme se muka on se tulikuuma aurinko, joka korventaa teidän ruohonne, kuivattaa teidän puronne ja saapi lintusennekin vaikenemaan. — Meidän Järkemme se muka on? Ja kuitenkin — ilman Järkeä ei synny Jumalaa…"
— — —
Hän katsahti alas ja näki ihmisten kauhealla kiireellä kastattavan lapsia syvällä laakson pohjalla. Ne, joita eivät papit ehtineet kastaa, pantiin hätäkasteeseen. Vanhat miehet sopottivat rukouksia virsikirjoista ja akat veisata piipittivät. Mutta nuori kansa kiipeili ympäri vuoren ja näytti kuuntelevan puhujaa. Puhuja seisoi hetken vaijeten, katsellen kansansa kaikkia menoja, koettaen niitä sielullisesti sulattaa. Ja taas hän puhui, surunvoittoisesti sanellen:
"Niin kauvan kun Suomen kansa on siinämäärin taikauskoinen että pelkää viattoman vastasyntyneen lapsen sielun joutuvan helvettiin, jos lapsi sattuu kuolemaan ennen papin kastamista, niin kauvan tämä kansa on kelpaamaton toimittamaan mailmassa mitään suurta hengen alalla.
"Minä sanon tämän teille myös, te korkeasti sivistyneet.
"Niin kauvan kun koko kasteentoimitus tehdään kunniaportiksi kunnialliseen elämään, niin kauvan on törkeä taikausko itsevaltias tässä maassa.
"Niin kauvan kun Suomen sivistynyt kansaluokka ei ole syventynyt uskonnon tutkimuksiin sen vertaa että osaisi tehdä eron kirkonopin ja suurten totuudenjulistajain vakaumusten välillä, niin kauvan tämä kansaluokka ei ansaitse valistuneen nimeä.
"Minä sanon tämän teille myös, te herrojen vihaajat, jotka tietoon pyritte.
"Niin kauvan kun yksinkertainen järjen valo ja omantunnon totuus eivät ole ihmiselle siveellisemmästä arvosta kuin tekopyhien pappien tekopyhät saarnat — niin kauvan on Suomi nukkuva sorron yössä. Sitä ei auta leipä, ei kohoava varallisuus, ei Euroopan kiitoslauseet eikä mikään ylistyslaulu.