Reino Frommerus katsahti alas laaksoon ja näki kirkkorahvaan silmäin syytävän aivankuin kekäleitä kohden häntä, joka ylhäällä seisoi. Hän kuuli vihaista murinata, joka kovenemistaan koveni. Ja hän kalpeni tämän uhkan edessä, kelmeni kuni huutavanääni korvessa, joka turhaan on noussut taistelemaan pyhän aatteensa puolesta. Mutta ei hän tahtonut antautua. Hän korotti äänensä ja pyysi hiljaisuutta. Ja kun hiljaisuus vihdoin tuli, alkoi hän taas voimakkaasti puhua.
— Kuka teistä, — hän huusi: — kuka teistä, te patenttikristityt, julkeaa väittää, etten minä, vaikka teidän pyhyyksiänne armottomasti pilkkaan, etten — yhtähyvin kuin te — taistele kaiken hyvän, kaiken oikean, siveän ja pyhän puolesta tässä kurjassa mailmassa? Vai enkö sitä elämässäni ole osoittanut yhtä hyvin — yhtä huonosti kuin te? Jos siis ette pysty kumoamaan ihanteideni kauneutta, miksi kimppuuni käytte kuin sudet ja aina vain tuomitsette? Minä olen muotojen rikkoja — niin oli hänkin, jonka nimeä te väärinkäytätte — mutta sisälliset vaikuttimeni siihen että rikon, ovat rehelliset, ovat siveelliset. Minä ivaan — särjen — ruoskin — se on totta — mutta miksi en sitä tekisi — minä? epätäydellinen ihminen, koska kerran hänkin, joka täydellisenä pidetään, Jeesus Kristus, mailman malli-ihminen, niin teki? Pyhässä vihassa se mies punoi henkensä ruoskan ja sivalteli sillä niitä aikansa ja kansansa mahtavia, kirjanoppineita, pappeja ja kaikenlaista kätyrikansaa, jotka hänen pyhyyksiään loukkasivat. Vai eikö se mies Jumalan puolesta suuttunut, Jumalan tähden hetkessä heikontunut — vahvistunut ja hälinätä yhteiskunnassa nostanut?…
Puhuja keskeytyi pahasti puheessaan, sillä hän oli huomannut sorisevan ihmistungoksen kunnioittavasti väistyvän jonkun alhaaltapäin tulevan tieltä.
Ne olivat maan rikkaimmat uskovaiset, kirkkojen ja koulujen aineelliset kannattajat, jotka sieltä ajoivat hevosilla esiin. Poliisit raivasivat heille kohteliaasti väylää, vaikka tulijain seassa näkyi olevan sarkatakkistakin väkeä.
— Te rikkaat kaupungeissa ja maalla — alkoi puhuja — teitä minä enin halveksinkin, koska tekin hyvällä omallatunnolla tahdotte käydä mallikristityistä. Jeesus Natsarealainen on sen niin selvästi sanonut, kuinka rikkauksien kokoominen on mahdoton asia hänen seuraajilleen — ja kuitenkin te liikutte jumalansanat huulillanne, vieläpä teette lahjoituksia kirkoille ja kirkkokouluille voittaaksenne Jumalan suosion. Ette edes häpeä? Te itsenne palvelijat, kurjat, läpikuultavat maanvaltiaat!
"Kristillisyyden nimelle te viskelette paloja luonnottoman suurista omaisuuksistanne saavuttaaksenne mainetta kadehtivien seurassa, mutta kristillisyyttä itseään ette te rahoillanne ruoki. Ette te koskaan auttele niitä, joiden te tiedätte olevan kipeimmässä tarpeessa — vaan joilla jo entuudesta valta on, niitä te avustatte, jotta teitä äänitorvilla ylistettäisiin jalomielisiksi lahjoittajiksi. Oo te jalomieliset lahjoittelijat. Te kristinuskon afäärimiehet. Teidän palkkanne pitää kai oleman yhtä suuri Suomessa kuin Amerikan Yhdysvalloissa tai hurskaassa Englannissa. Vai onkohan koskaan kuultu että yksi ainoa Suomen miljoonanomistajista olisi lahjoittanut yhtä ainoata tuhattansa semmoiselle hengenliikkeelle, jonka tarkoitus on kaikista jaloin, kaikista pyhin ja isänmaallisin: valhekristillisyyden poistaminen?…
"Te porhot, te tahdotte ajaa kultaisissa vaunuissa laveinta tietä ylös taivaaseen. Minä uskallan teille vakuuttaa: ette te edes pääse tälle vuorelle, jolla minä, köyhä mies, seison. Te ylpeät, jotka ette usko ettei Jumalan valtakunnan muurien sisällä ole ainoatakaan rikasta.
"Mutta en minä tällä tahdo sanoa että köyhyyskään sinne sisälle vie… Ei Jeesus Kristus sitä saarnannut että ihmisen tarvitseisi olla liian köyhä elääksensä. Mutta sitä hän tarkoitti että niiden, joilla liikaa on, pyytämättä pitäisi antaa heille, joilla on liian vähän. Mutta ei hän laiskuutta edistää tahtonut, vaan työtä ja huolenpitoa henkisen elämän leivästä. Te rikkaat! Siis tietäkää että teidän rikkautenne on kansojen kirous, sillä siitä johtuu köyhyydenkin kirous. Eikö elämä ole ihanin silloin kun se yksinkertainen on? Sitä, mikä sielulle terveellisintä on, sitä te hyljeksitte!"
Hän korotti yhä ääntänsä yli murisevien ja jatkoi häikäilemättä:
"Ja te muut vallassaolijat: vanhoillisista aina vapaamielisiin saakka! Kansanjohtajat, puoluepukarit, sanomalehtipäälliköt, koulujen opettajat, kirjojen kirjoittelijat, kirjojen kustantajat ja muut vaikutusvaltaiset… Kuinka minä teitäkin halveksin, teitä, jotka kukin laillanne kuljette valhekristityn valtiokirkon ja sen myrkyttämän lainhengen turvissa, yleisen mielipiteen talutusnuorassa! — Ja te sydämmettömät talonpoikaiskuninkaat, köyhien mökkiläisten sortajat, korpeenkarkoittajat! Kuinka tekin kehtaatte kirkossa käydä ja kerskata Jumalaa palvelevanne, te Jeesuksen veren imijät, te lähimmäistenne ristiinnaulitsijat…