— Nytkö se alkaa! vastasi nuorin veli. — Sinä, Konra, kai tahdot vain kysyä, miksi en ollut sinun saarnaasi kuuntelemassa? lisäsi hän terävästi.
— Älkää rakkaat lapset viitsikö disputeerata! pyysi äitiruustinna hellästi keskeyttäen taisteluvalmiit veljekset. — Rakas Reino! äänsi hän samalla kiihkeästi. — Enkö saa kaataa sinulle pienen lisätilkan?…
— Konradilla oli erinomaisen hyvä saarna, — lausui rovastivanhus kuulematta mitä puolisonsa toimitti. — Oli vahinko ettei Reino sitä kuullut.
— Sen kyllä uskon! sanoi nuorin poika. — Mutta tässä oli kysymys siitä, sopiiko jouluna hiihtää vai ei.
— Jaa, kyllä minä olen aivan samaa mieltä kuin Konrad, — sanoi lumihapsinen vanhus painokkaasti.
— Tietysti, pappa hyvä, tietysti! kiihottui poika. — Mutta minä tahtoisin kysyä teiltä papeilta, kieltääkö Kristus hiihtämisen joulupyhänä?
Vanhin veli Aatami, pedagoogi, naurahti hermostuneesti.
— Tyhmä kysymys! tokasi hän sekaan ivallisesti. — Kristuksen aikaan
ei ollut suksia eikä Palestiinassa kukaan hiihtänyt. Sitäpaitsi ei
Kristuksen aikaan kukaan vielä tiennyt joulujuhlaa viettääkkään.
Kristus sitä siis ei saattanut kieltää eikä myöntää.
Aatami sai sanottavansa tuskin lopetetuksi, kun isärovasti rykäsi ja sai suunvuoron.
— Olethan sinä, Reino, lukenut raamatusta että sabbattina saapi auttaa härkää ylös kaivosta, siis auttaa ja tehdä jotakin hyvää, mutta että muuten on tarkoitus pyhittää lepopäivä…