— Pah…
— Älkää herrannimessä riidelkö! kuului Anna sisaren naisellinen ääni väliin.
— Kuka tässä riitelee…?
Kaikki perheenjäsenet olivat ruvenneet liikahtelemaan paikoiltaan, puoliääneen päivittelemään ja murisemaan. Molemmat papit, vanha ja nuori, kävelivät edestakaisin lattialla, Heikki herra keinui kiikkutuolissa niin että lattia jyrisi, Aatami penkoi partaansa aivankuin siellä sisällä olisi ollut ampiainen, Vihtori keikahteli kantapäillään, Seidi oli hypähtänyt ikäänkuin hammaspistoksen yllättämänä ylös pöydästä ja juossut ylikertaan, ruustinna nyökytteli valtavaa ruumistaan kahvipannun takana, maiskutellen suutaan — Reino oli ponnahtanut ylös tuolilta ja seisoi kookkaana salin tilavaa uunia vasten, levottomasti muutellen jalkojaan.
Hänestä tuntui että kaikki olivat häntä vastaan. Kaikki järjestään!
Hänen suupielensä värähtelivät, olkapäät kohoilivat terävästi ja nyrkit puristuivat kokoon…
"Sanoisikko hän suunsa puhtaaksi? Sanoisikko kaiken mitä tänäkin aamuna oli itsekseen ajatellut?"
Ei! Ei se kannattanut. Ei kannattanut ostaa ruutia ja ampua harakoita. Hiisvieköön, kuinka pienestä asiasta voitiin tehdä suuri numero…
— Älä hiero takkisi selkää valkoiseksi! huomautti Heikki herra. —
Uunista tarttuu.
— Se nyt on sivuasia, — sähähti nuorin veli hiukan ulkoutuen uuninrinnasta.