— Ja miksi hänen olisi tarvinnut hävetä? tarttui siskonsa sanoihin Reino, joka myös oli kertomuksen lukenut. — Senkötähden että syvästi rakasti miestään?
— Kyllä sinä ymmärrät mitä tarkoitan, — sanoi vanhin sisar häveliäästi. — Et suinkaan sinä voi puolustaa… vihkimätöntä liittoa?
— Entä jos voin? sopersi veli.
— Kyllä minäkin olen vapaamielinen, — virkkoi Seidi neiti, — mutta en minä sentään semmoista hyväksy. Naisen kunnia…
— Ei sitä hyväksy toki Reinokaan, — puuttui puheeseen Konrad tupruuttaen paperossiaan ja luoden tumman katseen silmälasiensa takaa.
— Kuinka sinä viitsitkin epäillä toisen selviä sanoja? tulistui
Reino veli.
— Todentotta et hyväksy epäsiveellisiä suhteita! vakuutti nuori pappi.
— Epäsiveellisiä? En hyväksykkään, mutta tässä onkin puhe oikeasta sielujen välisestä aviosuhteesta! sanoi toinen jälleen kiivastumaisillaan.
Mutta veli Konrad lausui mahtipontisesti:
— Minä olen varma siitä ettet itsekään mene sitä tietä, kun naimisiin pyrit. Sen verran miestä minä sinussa uskon olevan ja kunnioitusta jumalallista järjestysvaltaa kohtaan. Kun rakastut, menet kuin menetkin koreasti kristilliseen avioliittoon ja annat palttua hullutuksille. Se on sinussa nyt vain sanahelinää…