"Oma herra ja uusi Jumala!" Ja he suostuivat rakentamaan temppelin, jossa heidän sielunsa pelastuisi helvetistä, kuten pappi sen oli luvannut. Seitsemän vuotta ja seitsemän vuorokautta kesti sen kirkon rakentamista ja tehtiin se kumisevista korven hongista, Hornanniemen pisimmistä puista. Katso: siitä tuli sangen kammottava komeus, kuten tarkoitus olikin. Sen altaritaulussa näkyi mies, joka suinpäin syöksyi alas helvettiin ja verisiä sääriä vilahteli korkealla ilmassa ja irvistävä pääkallo ristinpuun alla tuntui ikäänkuin levittävän mädän löyhkää ympärilleen. Mutta itse ristinpuussa kiemurteli se uusi jumala, josta jo pappi oli ihmeitä kertonut…
Ja koska tämän uuden Jumalan temppelin malmikello ensikerran kalahti yli juhannuskirkkaiden vesien ja hornanhonkainen tapuli hirveästi ryskyi, huojui ja humisi, aivankuin olisi se ollut täynnänsä toinen-toisiaan vastaan tappelevia henkiä, niin peljästyneenä kuni Sinain pitkäisenjylinätä lankesi korven kansa polvillensa temppelin juurelle — ja antautui sieluinensa papille. Sillä ylen mahtavasti saarnasi pappi ja ylen väkevästi väriä käyttäen kuvaili hän taivaan ihmeellisiä iloja ja helvetin kammottavia tulijärviä, eikä yksikään suu taitanut niin puhua kuin tämä pappi.
Silloin moni sielu iäkseen luopui Väinämöisen luonnonuskosta ja rupesi kunnioittaen pelkäämään pappien ja piispain ja ruhtinasten Jumalaa, joka korven pakanajoukollekkin armojansa taritsi.
Ja surkea ulvonta kuni villipedon, jonka metsästäjä haavoitettuaan on kiinnisaamaisillaan, kuului sinä päivänä Kurjalan rannoilta, Kurjalan uuden kirkon juurelta.
Sinä päivänä vasta sai korpi Kurjalan seurakunnan virallisen nimen syystä siitä, että sieluntila siellä papin mielestä oli peräti kurja…
Mutta kun tuo kammottavanpyhä mielenliikutus kansassa hiukan oli asettunut ja herran temppeli virkaansa vihitty, silloin pakisi vielä pappi: "Rakkaat seurakuntalaiset! Kirkko on nyt valmis ja isä Jumala on sen huostaansa ottanut, mutta hänen paimenensa majaa ei vielä ole — pappilata ei vielä ole. Ruotsin, Göthan ja Wenden kuningas tahtoo myös että pappila rakennetaan."
Napisematta taipui ristitty kansa. Pappila päätettiin rakennettavaksi komeimmalle vaaralle, mikä Kurjajärven rannoilla kohoaa. Pappilan paikaksi valittiin Kontiovaara, jonka huipulla jo entuudestaan seisoi Tappara nimisen korvenraatajan savupirtti. Sanoivat silloin papin ystävät Tapparalle: "Anna sinä, Turso, pihasi pyhälle miehelle, niin me annamme sinulle toisen tanhuan ja muutamme kapistuksesi." Mutta eipä Kontiovaaran isäntä tahtonutkaan asuinpaikastansa hevillä luopua. Silloin pappi väkisten valtasi asuinsijansa ja kristillinen seurakunta rakensi hänelle pappilan. Mutta Tapparaan ei ollut herranhenki aivan syvälle iskenyt, vaan mies hautoi mielessänsä kostoa papille. Ja eräänä talviyönä hän raastoi papin ulos pihastansa, raahasi metsään tahtoen surmata. Sanotaanpa että kirkonkellot silloin itsestänsä alkoivat soimaan niin että papin ystävät ehättivät pelastamaan sielunpaimenensa ihmispedon kynsistä. Mutta Tapparan tuomitsi armollinen esivalta hopeataalari-sakkoihin sekä lisäksi istumaan linnaa Kristuksen palvelijan pahoinpitelemisestä.
Siitä lähtien sai pappi Kurjalan rannoilla rauhan ja alkoi elää ja siittää poikia ja tyttäriä sekä saarnata oikeauskoista oppia syntisille — kerran viikossa. Mutta katso: papin perässä oli korpeen kiiruhtanut myös kuninkaallinen järjestysmies, ja hänpä nyt yksissä papin kanssa ryhtyi hallitsemaan kansaa ja sille esivallan laatimia lakeja opettamaan. Ja aivankuin suuren taikurin voimasta ilmestyi kruunun-asetuksia mannuista ja metsistä, niityistä ja pelloista ynnä viinanpoltosta, jota Ruotsin kuningas lämpimästi suositteli, koskapa viina teki iloisiksi sekä ihmiset että jumalat, kuten sanassa sanottiin. Ja siihen aikaan joivat herrat ja talonpojat yhdessä viinaa, vaikka kirkossa istuivatkin eri penkeissä. Pappi parhain oli herroista! Pappi voiteli syntisten sisälmyksiä viinalla, mutta sieluja hän pyyhkieli vuoroin helvetin tulikivellä, vuoroin paratiisin palssamiöljyllä. Vuosi-vuodelta tämä kansa suli pappeuteen, siihen oikeaan autuuden uskoon, jota kuninkaan käskystä valtakunnan kaikissa kirkoissa saarnattiin.
* * * * *
Mutta kun keisarien aika koitti, ja mannut ja maat ja vehmaimmat metsät korkeain herrain käskystä ja kristittyjen Jumalan pyhässä nimessä olivat kansalta poisotetut sekä säilytetyt kruunulle ynnä virkamiehille, katso: silloin kävi raskas humaus korvenkansan ylitse ja heidän sieluissansa värähti kummallinen epäluulo ja katkeruus, joka vuosisatoja oli salassa kytenyt esi-isiltä periytyneenä veressä. Ja vihan villi hiilos alkoi viskellä kipunoita ilmaan, ja partasuu-uroot kynsiskelivät korvallisiaan sekä kysyivät toisiltaan: käyköhän kaikki oikein? — "Oikein!" vastasi korven kaiku. Mutta puhdasoppinen pappi oli vainunnut korvenkansan salaisen napinan ja hänpä nyt kiiruhti herrantemppelin korkealle huhmarelle petkelettänsä jyskyttämään: Kaikki esivallan määräykset tulevat isästä Jumalasta, niitä ei arvostella sovi. Nöyrryttäkää sydämmenne, tutkikaa munaskuunne, tunnustakaa syntinne. Minä vaivainen, viheliäinen syntinen, joka synnissä siinnyt ja siitetty olen, tunnustan j.n.e. Helposti saikin seurakunnan hyvä paimen laumansa asettumaan ennenkuin tämä oli oikein edes ajatella rohjennut…