— Mihin siis?
— Kansan valistukseen! sanoi ääni. — Heti huomispäivästä alkaen. Ei — jo tästä illasta. Asia on äärettömän tärkeä! Koko Suomen kansan elämää se koskee vereen ja henkeen. Ihan tästä illasta siis. Minun täytyy juosta tuonne pirttiin, opettaa se ensiksi rengeille ja piioille. Ja sille talonpojalle joka äsken kävi kansliassa. Jo huomenaamulla valjastan poroni ja lähden kiertämään talosta taloon, ympäri pitäjää… Minun täytyy saada kansa hereille, minun täytyy saada joukot järkiinsä. Siis ensiksi pirttiin. Nyt, aivan heti!
Reino Frommerus ponnahti ylös kömpelöstä, mutta omituisen rakkaasta keinutuolista, ja alkoi napittaa takkiansa sekä otti jo pari askelta ulko-ovea kohti lähteäksensä pappilan pirttiin.
Mutta samalla hän säpsähti, tunsi kummallista ujoutta ja arkuutta, vieläpä epäilystäkin.
Ja sen sijaan että olisi kiiruhtanut pirttiin, hän juoksikin vain takapihalle viskaamaan porolle, joka oli kytkettynä tanhuaan, korillisen jäkälää sekä tuli pian takaisin pakkasesta ja pimeästä.
"Jos minä sinne menisin valmistamatta noin vain heittääkseni vasten naamaa ajatukseni uskonnon päätotuuksista, niin minut siellä heti yllättäisi tuomio: papinpoika — 'jumalankieltäjä!' Ja ennenkaikkea: minut tuomittaisiin kadotukseen sentähden vain että puhuisin eri tavalla kuin kukaan tähänasti on puhunut Kurjalan seurakunnassa."
"Kansan valistus? — Niin. Mutta ennenkuin siihen ryhdyn, on minun tekeminen itselleni täysi selko siitä, mitä oikeastaan ajattelen, ja tunnustan noista korkeista asioista. Tutkimalla mitä sisässäni liikkuu, minun on varustautuminen pyhään taisteluun taikauskoisuutta vastaan… vihollisiani vastaan. Minun on tekeminen omalle itselleni selko yksinkertaisimmista totuuksista ennenkuin uskallan niitä julistaa vieraille ihmisille ja varsinkin rahvaalle, joka on valtiokirkon vuosisatainen orja."
— Siis minä en vielä tänäiltana lähdekkään kansaa valistamaan! päätti hän ja istuutui pöytänsä ääreen miettimään.
Ja tempasi kynän ja alkoi kirjoittaa sitä kaikkea mitä hänen sisässänsä kuohui.
Kas näin kirjoitti papinpoika Reino Frommerus tammikuun talvi-iltana
Kurjalan kaukaisen pappilan syvässä hiljaisuudessa: