Sananen niille, jotka minut tuomitsevat "helvettiin".
Minä, papinpoika, en usko mitään satuja!
Jumala ei ole mikään persoonallinen olento. Jeesus on ollut ihminen eikä Jumala. Voidaanhan sanoa että Jeesus Kristus on ollut Jumalakin, mutta silloin täytyy muistaa että jokaista muutakin ihmistä, jolla on harvinaisen ylevä henki ja joka tekee hyvää muille opettaen suurta rakkauden oppia sekä tahtoen pelastaa ihmiskuntaa kaikesta kurjuudesta, voidaan sanoa Jumalaksi. Eikö tämä ole järjellinen ajatus?
Mitä kauheata siinä sitten lienee että pidän Jeesusta suurena ihmisenä? Kirkolliset panevat oppinsa pääpainon siihen että Jeesus on ollut ylenluonnollinen olento, joka on vapauttanut mailman ristikuolemallaan…
Vapahtaja? Lunastaja?
Onko olemassa suurempaa hullutusta auringon alla kuin tämä oppi lunastuksesta? Jos ajatteleva ihminen vähääkään kuunteleisi oman järkensä ääntä, niin hänen täytyy heti itselleen tunnustaa ettei mikään olento, joka on elänyt ennen minua, voi minua vapauttaa mistään pahasta muulla kuin hyvillä neuvoillaan, jotka on jälkeensä jättänyt. Mutta ei kuolemallaan eikä verellään! Mitä ääretöntä harhatunnetta se ilmaiseekaan — uskoa että yksi olento, sen kautta että hänet on tapettu kuten tuhansia muita totuudentaistelijoita tässä mailmassa, voisi vaikuttaa kaikkien ihmisten hyväksi? Se on onnettomuus koko ihmiskunnalle ettei Jeesus saanut kuolla luonnollisella kuolemalla, vaan että juutalaiset "oikeauskoiset" hänet tappoivat. Sillä silloin ehkä olisi meiltä välttynyt tuo pimeä taikausko että se mies kuoleman jälkeen muka uudestaan ilmestyi ihmisille ja sitten singahti elävänä taivaaseen.
Minä siis en vähääkään usko siihen että Jeesus paremmin kuin kukaan muukaan jalo ihminen, on voinut minut lunastaa. Sillä tunnenhan omassa elämässäni, ja tunnen selvästi, ettei Jeesuksen ristinkuolema hiuskarvan vertaakaan irroita minua synnistä, vaan voi minut kurjuudesta vapauttaa mahdollisesti ainoastaan sen elämänopin seuraaminen, jota ihminen Jeesus Kristus muille ihmisille saarnasi.
Minä en ymmärrä, mitä hirveätä pappimme tässä minun käsityksessäni näkevät. Voivatko he kieltää ettei minulla muka ole oikea käsitys siitä miten ihmisen pitäisi elää ollaksensa hyvä? Jos eivät, niin miksikä he takertuvat toisarvoiseen asiaan — siihen, käsitänkö minä Jeesuksen persoonan juuri samalla tavoin kuin se heidän aivoihinsa on ahdettu?
Mikä on pääasia uskonnossa? Tietenkin se, miten minä, kuolevainen ihminen, elän? mihin minä pyrin? mitä minä teen?
Vaan ei suinkaan se, mihin kummallisuuksiin tai ylenluonnollisuuksiin minä uskon!