— Sanoiko hän niin? ihmetteli rovasti.
— Mitenkä hän nyt siis lienee kuollut? tiedusti ruustinna.
— Kyllä kai hän oli kuollut niinkuin ne tavallisesti kuolevat… vastasi rovasti harvakseen.
Pojan teki mieli jotakin huomauttaa, mutta hillitsi merkillisesti itsensä tällä kertaa. Puhe katkesi siihen. Syötiin ja juotiin hyvästi.
— Onko papalla liikoja kirjoituspapereita? kysäsi poika.
— Tarvitsetko sinä paljon? sanoi vanhus ikäänkuin ilahtuneena että mielialat kääntyivät käytännölliselle alalle. — Kyllä sinä minulta saat.
— Mitä sinä oikein kirjoittelet? kysyi ruustinna.
— Omaksi huvikseni minä vain…
— Etkö sinä, rakas Reino, voisi auttaa pappaa kansliatöissä? ehdotti äiti.
— Kyllähän minä… niin, kyllähän minä ennenkin kirjoittelin pitkiä rämsyjä seurakunnan kirkonkirjoihin…