Näitä tällaisia papereitaan ei papinpoika suinkaan vanhemmilleen näytellyt, vaikka hän ne aina kirjoittikin ikäänkuin ympäristöään varten.
Mutta kerran, erään illan perästä, jolloin isän ja pojan välillä taas oli puhjennut jotakin sananvaihtoa raamatun auktoriteetista, kun Reino Frommerus oli porollaan ajelemassa, sattui niin että isärovasti etsiessään jotakin työasettansa poikansa huoneesta tuli luoneeksi silmänsä paperikaistaleeseen, mikä siihen oli jätetty kirjoituspöydälle. Rovastivanhus, joka muuten kovin ujosteli seuraamasta lapsiensa sielullisia pyrkimyksiä, luki silloin paperista — ikäänkuin vastoin tahtoaan — eräitä lauseita, jotka nostivat hämmästyksen punan hänen tyynille kasvoilleen. "Ei ole kummeksittavaa" luki hän muunmuassa paperista — "että se, joka nämät rivit kirjoittaa, yhä intoilee äärimmäisyyteen uskonnon vapaudessa, koskapa hänen isänsä joka päivä on valmis tyrkyttämään hänelle vastakkaista äärimmäisyyttä. Isä uskoo tai ainakin väittää uskovansa jokaikisen raamatun sanan ilman kritiikkiä — vanhassakin testamentissa. Hän uskoo että Jumala loi mailman tyhjästä kuutena päivänä ja että sama kaikkivaltias rakensi ihmiskunnan äidin Eevan ensimmäisen miehen Aatamin kylkiluusta. Ja hän luulee että se on Jumalan pilkkaamista, kun uskaltaa väittää ettei Eevaa varsin sillä tavalla liene tehty. Mutta tämän kirjoittaja on vakuutettu että itse suuri Natsarealainen olisi naurahtanut moiselle järjettömälle selitykselle luomisen salaisuuksista. Vaan jos joku häneltä olisi udellut, miten hän, Jeesus, siis luomisopin selittää, niin varmaan mestari olisi vastannut ettei sen selittäminen hänen oppiinsa kuulu — mutta hän ei silti olisi halveksinut tiedemiesten järjellisiä tutkimuksia, koskapa itsekkin kunnioitti luonnon ilmiöitä."
Paperi värisi pappisvanhuksen kädessä. Henkeään pidättäen alkoi hän lukea lauseita toistamiseen lävitse. Laski sitten paperin paikoilleen, mutta ottaen sen vielä kerran käteensä vilkasi varmuuden vuoksi paperin toiselle puolelle. Ei ollut tyhjä sekään, vaan löytyi sieltä seuraavankaltainen lisähuomautus:
"Ihmisen kanssa, joka pitää Raamattua Jumalan sormen kirjoittamana, on mahdotonta syvemmin keskustella jumalallisista asioista. Sellainen ihminen on kiristänyt järkensä ikäänkuin kiinalainen nainen jalkansa, niin ettei se enää kelpaa alkuperäiseen tarkoitukseensa." Enempää ei paperin toiselle puolelle oltu kirjoitettu.
Vanhus hiipi pois omituisesssa mielenliikutuksessa. Moisia muistiinpanoja poikansa puolelta ei hän ollut aavistanut. Hänen päässään alkoi niin sekavasti humista että oli pakko heittäytyä kanslian sohvalle pitkäkseen…
Siitä tapasi hänet ruustinna lepäämästä ja lausui ihmetyksensä ettei rovasti ollut mennytkään hiihtelemään, kuten oli aikonut.
— Minua rupesi äkkiä niin kummallisesti väsyttämään, vastasi vanhus.
— Niin, sinä nukuitkin taas yöllä niin huonosti ja huusit unissasi, — virkkoi ruustinna.
— Huusinko minä? sanoi vanhus. — Mitä minä huusin?
— Sinä huusit että salin korkea vaatekaappi kaatui lapsen päälle.