* * * * *
Kahdeskymmenes vuosisata Kurjalan seurakunnassa oli alkanut. Seitsemän tuhatta sielua nukkui henkisen pimeyden yössä, jota eivät jääkylmän joulukirkon kynttiläkruunut parin papinsaarnan höystäminä voineet paremmin valaista kuin Ameriikan sanomalehdetkään, joita maastapaenneet nuorukaiset ja piikatyttöset lähettelivät omaisilleen salojen mökkilöihin. Joulukirkosta jäi mieliin vain kruunukynttiläin kirkas loiste — kaiken saavuttamattoman ihanteen vertauskuva —, Ameriikan sanomalehdet taas liistaroitiin lukemattomina vieraskamarien seinille, kenellä moinen ylellisyyskomero olemaan sattui.
Talonpojat elelivät omaa raskasta elämäänsä — virkamiehet omaansa. Yhä kunnioitettiin pappeja julkisesti, mutta poppamiehiä ja taikureita kunnioitettiin yhtä paljon. Taikausko rehoitti jokaisessa kylässä, vaikkeivät sielunpaimenet niistä asioista paljoakaan tietäneet. Vihittyjen hautojen kalmistoja kaivettiin salaa ja mätänevistä ruumiista leikeltiin milloin varvas, milloin sormi, milloin sydän, milloin kiskottiin selkäydin tai muu ruumiinjäsen, joista kaikista sitten kansan salaiset sielunlääkärit keittelivät taikaruokiansa erikoisia tarkoituksia varten: milloin oli saatava naapurin mies tai nainen vaarattomaksi perintöasiain takia, jota varten hänet "syöttämällä" tehtiin hulluksi, milloin oli "metsä" nostettava vihamiehen lehmikarjaa raatelemaan, milloin taas sotkeutuneet lemmenvehkeet vaativat kummallisia loitsukeinojansa. Nämät ehkä olivat pakanuuden pimeitä jätteitä, joista kristinusko pidettiin erillään, mutta sen ohessa kukoisti pitäjässä vielä kukkeampana itse kirkon vaikuttama uuspakanuus, joka ilmeni milloin missäkin surkeassa muodossa. Siunattua maata keräiltiin pusseihin, kirkon lattiasta ja kynnyksestä vuoleskeltiin pyhiä lastuja talteen, rippileipiä varasteltiin vanhain tauteihin ja siunattua kirkonviiniä kerjättiin kaadettavaksi kipeäin lapsiparkain korviin y.m., y.m.
Kouluja armottomasti vihattiin ja ensimmäinen kansakoulu otettiin väkisin vastaan sillä ehdolla ainoastaan, ettei seurakunnan tarvinnut siitä penniäkään maksaa.
Rahvaan ulkonaiset elintavat eivät olleet erittäin kehuttavat. Tupakka tupruili yli koko pitäjän miehistön, karvas venäjänlehtimälli asui joka-toisen ukon ja akan ryppyisessä poskessa kuin mikäkin märkärakko alati vaikuttaen näljää ja sylkemistä sekä tuottaen nuorelle väelle sydänalatauteja, muutamissa kylissä lapsetkin sekä tytöt että poikanaskalit opetettiin varhain viljelemään tupakkaa, jota vanhan kansan kertomusten mukaan joku entinen pappi saarnastuolista oli kehoittanut runsaasti käyttämään vaarallisia kulkutauteja vastaan, johon lääkkeeseen vieläkin uskottiin. Tupakan imemisestä oli luonnollisena seurauksena liiallinen sylkeminen, mutta sylkemistaipumus näytti myös muutenkin piilevän korvenkansan luonteessa ja jo pojannaskalit kilpailivat keskenään siitä, kuka pisimmälle jaksaisi sylkäistä ruiskahuttaa pirtin lattialle. Se oli jonkunlainen miehuuden merkki tämä syljen tirskauttaminen hammasten lomitse, eikä kenenkään päähän pälkähtänyt että siinä olisi ollut mitään pahaa, vaikka emännät toisinaan moittivatkin lattioidensa kauheata siivoa ja vaikka postissa käydessä pitäjän postimamsseli uhkasi sakottaa jokaisen ukonkarilaan, joka likasi hänen lattiansa vieläpä kasvatukseksi pani pahimmat töhrääjät korjaamaan omat jälkensä. Sylkemättömyyttä ja sylkilaatikoita pidettiin vain herrojen keksiminä ylellisyyksinä ja niitä pilkkaamalla pilkattiin vielä sittenkin kun hiippakunnan käytännöllisteolooginen piispa tarkastusmatkallaan Kurjalan kansan suu-rustingeita oli vahvasti jumalansanalla ruoskinut.
Yhtä sakealla sauhulla kuin piipunnysät, höyrysivät ympäri seurakuntaa myös kahvipannut, joita samoin väitettiin pappien keksinnöiksi. Monessa sydänmaan töllissä nautittiin vuoroin karvasta petäjäleipää, vuoroin pikimustaa kahvia, jota herranvoidetta tyrkytettiin heikoimmillekkin sairaille — joiden sisälmyksissä ei enää muu ruoka pysynyt — sitä tiputettiin jo kapalolastenkin yskäisiin kurkkuihin.
Sieniä ja marjoja, joita korvessa oli runsaammin kuin petäjänkuoria, halveksimalla halveksittiin eikä sellaista "eläintenruokaa" koskaan iljetty kerätä talveksi. Kansan siisteyskäsitteet olivat siinämäärin pilaantuneet, että ihmiset erinomaisesti saattoivat nauttia omilla ulostuksillaan ruokkimiensa lehmien maitoa. Tietenkin hätä ja todellinen kurjuus osaltaan oli syynä moiseen menettelyyn, jota ei arvattu edes hävetä.
Kansanelämään kuuluivat myös russakat, kirput, lutikat ja täit, joita kaikkia pidettiin Jumalan säätäminä pikkuhuomautuksina mailman synnillisyydestä ja ihmislapsen raadollisuudesta. Jotkut katsoivat kristilliseen järjestykseen kuuluvaksi että näiden kiusaajain kanssa oli elettävä hyvässä sovussa, kunnes niitä sikisi semmoiset laumat taloihin, että oli pakko joksikin viikoksi talvipakkasella jättää pirtti kylmilleen. Mutta ei paukkuvankaan pakkanen eikä myrkyllisinkään keisarinviheriä tai röönä hävittänyt näitä kotieläimiä sukupuuttoon, jostapa juuri näki ettei se ollut luojan tarkoitus.
Sänkyjä tai vasituisia makuutelineitä ei Kurjalan seitsemällä tuhannella sielulla ollut tuskin neljännellä osallakaan, vaan melkein kaikki ristirahvas lojui yönsä saunakuumiksi lämmitettyjen, löyhkäävien pirttiensä likaisilla lattioilla ynnä pitkillä seinäpenkeillä kihisevien russakkarakojen alla; aniharvoin kesällä nukuttiin ulkohuoneissa, jotka olivat ne siisteimmät makuupaikat. Muutamissa taloissa sentään oli isännällä ja emännällä tai talon herrastuneilla nuorilla kömpelötekoinen, punaiseksimaalattu puusänky, jonka pahnoissa kätkihen kokoelma kaikenlaista kansatieteellistä sekatavaraa: rikkinäisiä pieksusaappaita, sukanriekaleita, paidanrääsyjä ja muita vaatteita, tyhjiä viinapulloja, kuppasarvia, satavuotisia virsikirjoja ynnä muuta senkaltaista. Lapsilla myös oli oma lämmin pesänsä: kiikkeräjalaksinen kätkyt tai lullu, joissa pieniä poikia ja pieniä tyttäriä heti syntymästä saakka harjoitettiin sietämään ankaraa heilumista — ikäänkuin olisi tarkoitus ollut karaista heidät aikaiseksi tulon varalta Atlantin aalloille Ameriikan laivoihin.
Vastapainoksi kaikelle likaiselle oli olemassa supisuomalainen, sisääntupruava, pikimustaksi karstoittunut sauna, jossa tehtiin puhdasta. Tehtiin siellä myös muutakin, nimittäin lapsia, kuten kansa itse luontevasti sanoi. Saunanlöylyä viljeltiin niin runsaasti että se monelta, iäksi korvensi silmät. Jos ei viina ja sauna auttanut, tuli kuolema. Erikoisissa sairaustapauksissa oli häränsarvi suuressa kunniassa ja sen jättämiä kamalia verinaarmuja niskaan ja poskipäihin pidettiin vähintään yhtä ritarillisina muistomerkkeinä kuin saksalaiset ylioppilaat kuuluvat pitävän järjettömässä kaksintaistelussa ansaitsemiaan miekanhaavoja. Hieromista, silloin kun sattui olemaan "reväsin irti", harrastettiin kiitettävällä huolella, ja hieroja-akatpa ne varmaan ovatkin ne hyvät enkelimme, jotka kaikkina aikoina ovat Suomen kansan pelastaneet pulasta. Paitsi pakanallisia loitsulääkkeitä ja puoskaritemppuja, oli lisäksi tulikivi, juurikkaterva, pikiöljy sekä eräs seos p— p—, jota saatiin atteekista, tehokkaimpia kansan parannusaineita, joita kaikkia käytettiin sekä sisällisesti että ulkonaisesti aivankuin Noakin arkin tervaa.