Tämä tietämys alkoi vanhaa sielunpaimenta jonkunverran huolestuttaa ja toisinaan se hiljaisuudessa työnsi hänen vanhaan vereensä pahan painajaisenkin, joka kiusasi häntä varsinkin yön unissa, mutta käytännöllisen elämän jokapäiväinen kulku ja terve seurustelu maalaisluonnon helmoissa, missä sentään jäi niin paljon yhteisiä harrastuksia, — sepä palautti hänen isänsielunsa taas tasapainoonsa, ja hän siis kuvitteli poikaansa jonkunlaiseksi hyvää tarkoittavaksi riehakoitsijaksi, jonka kapinallinen henki varmaan oli talttuva heti kun tämä ottaisi vastaan jonkun kunniallisen viran sekä aineellisesti toimeentulevana menisi kristilliseen avioliittoon.
"Reino on pohjaltaan hyvä poika" ajatteli rovastivanhus. "Mutta hän on itsepäinen ja peräänantamaton — aivankuin minä. Jumala suokoon että tuo itsepäisyys hänessäkin jäisi vain sanoiksi eikä puhkeaisi julkisuutta häiritseviksi teoiksi."
Ja vanha rovasti eleli kodikkaassa suhteessa kapinahenkisen poikansa kanssa. Yhdessä nämät tupakoivat ja juttelivat kaikenlaisista mailman asioista pappilan sanomalehtipöydän ääressä, yhdessä kävivät saunassa loikoen lauteilla toinen toisensa vieressä suloisessa koivunlehvä-löylyssä, jota karjakko-Mari heitteli, yksissä kävivät myös hiihtämässä tutkien pappilan laajoja halkometsiä. Ainoa paikka, mihin heidän ei koskaan nähty yksissä pyrkivän, oli seurakunnan kirkko. Oikeinpa pyhäksi tavaksi näytti tulleen, että sunnuntaiaamuna, kun ukkorovasti ajoi mustalla ruunalla kirkkoon isäntärenki Riston kyyditsemänä, Reino riehakko riensi hopeanharmaalla juoksijallaan korpeen niin että ilma vain kajahteli vaaran rinteillä ja pitkäkoipiset jänikset näreiköissä loikkivat kiireenvilkkaa pakoon… Tietysti rovasti sen oli pannut merkille, miten poika suvaitsi viettää sabattipäivänsä. Eräänä sunnuntai-iltana hän virkkoikin vakavasti:
— Tietänet, Reino, mistä sukumme vanha nimitys johtuu?
— Kyllä, pappa, — sanoi poika. — Ruotsalaisesta sanasta from ja latinaisesta verus. Hurskas ja totinen!
— Aivan niin, — sanoi pappisvanhus. — Pitäisi sinun siis vähän tarkemmin ajatella perään ennenkuin lähdet saarnanaikana porollasi ajelemaan.
— Kas, kas, kuinka pappa taas sen vanhan testamentin puolesta — naurahti poika ja lisäsi: — Mutta minä olenkin tuuminut hyljätä tämän papillisen sukunimemme, koska se on sellaista siansaksaa, ja ottaa puhtaan suomalaisen nimen.
— Frommeruksen nimeä ei ikipäivinä muuteta! Muista se! sanoi rovastivanhus lujasti ja läksi pahastuneena kamariinsa.
* * * * *
Joskus papinpoika sentään pysyi koko sunnuntaipäivän kotonaankin. Mutta silloin hän tavallisesti vietti osan päivää pirtissä puhellen renkien ja piikojen kanssa, siten siis taas herättäen pappis-isänsä huomiota ja huolestusta. Hän, Reino herra, koetti kiskomalla kiskoa itsestänsä pois kaikkia noita vääriä katsantokantoja, jotka häneenkin olivat tulleet istutetuiksi tässä hänen lapsuutensa herraskartanossa. Ja olipa hän sangen iloinen kun sai sekä itsensä että palvelusväen ikäänkuin kesytetyksi niin että ihmisyys molemmin puolin pääsi etusijaan.