Pulska mies hän on tämä herranvoideltu, alastomana ei hänen vatsansakaan näytä pilalle asti turpuneelta ja lihaksista uhoaa hempeän hyllyvää kauneutta, sitä supisuomalaista silava-estetiikkaa. Valtavan vaikutelman sellainen sieluruumiillinen autuuden apostoli tekee yksinkertaiseen kansaan, jonka keskessä mailman herrat harvoin kompuroivat ja vielä harvemmin itseään hierottavat noissa karstakiiluisissa kiuas-saunoissa. Valtavan vaikutelman sellainen mahtimies Kurjalan köyhälistöön tekee! Kaiken mitä ikinä pappi herra korven erakoille sanoo, sen tämä kiitollinen kansa sydämmensä rakoihin visusti tilkitsee, ja vielä vuosikymmenen perästä — vaikka uuden ajan mullerruksetkin tulkoot — se muististansa kerii kaiken mitä joku pastori Möhkönen kerran on suvainnut sanoa siellä tai täällä, silloin tai tällöin, sille tai tälle hampaistansa. Ja se muistaa sielunpaimenensa jokaisen henkäyksenkin, jokaisen kuorsauksenkin aivankuin kaikki olisi tapahtunut eilispäivänä. Mutta hänelle itselleen, nykypäivän vaeltavalle sielunpaimenelle, kertoilee ristirahvas satavuotisia perimätietojaan edesmenneistä papeista, kansan opettajista, ja nepä vasta sen sieluista elävinä pursuavat, vaikka nuo pikkutapahtumat olkootkin kertojan isän-isän tai äidin-äidin näkemiä, kuulemia kummia.
"Niin kuuluu sanoneen se Rööntaali vainaa sille Reppu-Riikan isän äitille, kun tämä palveli piikana tuolla Karsinavaaran talossa."
— Että mitenkä se oikein sanoi? kysyy uusi pastori armollisesti.
— Ka niin vain jotta "pappi ja piru syövät samasta kupista kuin köyhän mökin kissa ja koira!"
— Heh, heh, — naurahtaa pastori, — sepä oli oikein leikikäs mies.
Missähän tilaisuudessa hän muuten noin lienee sanonut?
— Ka kun lukkarinsa kanssa olivat ryypystä riitauneet — selittää talonpoika — ja piika samalla oli sattunut kantamaan puurokupin pöytään.
— Heh, heh, hymm… hymisee nuori pappi ja naurahtelee niin että jäsenet tytkähtelevät.
Mutta hänen itsensä, pastori Möhkösen, tietävät Kurjalan ukot vielä tänäpäivänäkin erästä viinaryyppyä ottaessaan tuolla Raitisvaaran torpan ullakkokamarissa, sanoneen että: "enpä olekkaan kymmeneen vuoteen vettä väkevämpää maistanut, vaan tekisköön tuo yksi ryyppy hyvää näin yskässä!" Ja silloin oli miekkoinen hulauttanut jättiläiskulauksen sen Kinkeri-Kaapron isomahaisesta reissuputelista! Mutta maiskauksen oli selvästi kuullut se Kyttyrä-Alperttiina, kun pirtin pankolla makaamaan sattui ja parhaillaan hyräsi virttä siitä suuresta surkiasta kuivuudesta… Olipas Alperttiina lystinpäältä pirtissäolijoille vielä urahtanut että "nyt se Ristuksen veren siellä yksikseen nieklasi, pappi!"
Joka kaikki täsmälleen-tismalleen muistetaan ynnä kansan huulilla huolellisesti säilytetään hamasta Haukkulasta Juorulanmäkeen asti…
Mutta vanhat visapiippuiset kupparimuorit savupirttien karsinoissa — nepä tietävät ehkä enemmän. Ne tietävät ehkä kuiskutella noista pastori Möhkösen sulosanaisista ahtisaarnoista salosaunojen runollisessa hämyssä, vieläpä kukaties kertoa jännittäviä legendoja "navettaenkelistä", joka johonkin korven kartanoon oli ilmestynyt merkillisesti yksiin aikoihin, kun kirkon herrat pitäjää kiersivät. Mutta nämät ilmestyskirjalliset tarinat seikkaperäisyydessään eivät kuulu meille…