Pastori Möhkönen oli niinsanottu "hyvä pappi." Tämän harvoinansaitun korkonimen oli kansa itse hänelle antanut. Sillä oli syvä, sielutieteellinen merkitys. Sana "hyvä" näet ilmaisi Kurjalan seurakunnan koko sielua. Se kuvasti sitä ikäänkuin taikapeilistä. Sillä ei ollut mitään tavallista merkitystä, vaan oli se ikäänkuin vierasta kieltä, jota harva syrjäinen ymmärsikään. Jos se olisi tulkittu arki-suomenkieleen, niin olisi se tullut saamaan suunnilleen seuraavanlaisen sisällön: "Kurjalan rahvas on tyytyväinen pappiinsa — meidän on sellaisen papin kanssa hyvä olla."
Joku pilkkakirves kieliniekka mahdollisesti olisi lisännyt: "sentähden hyvä, kun ollaan niin alhaisella asteella että ei osata parempaa kaivata."
Pastori Möhkösessä näki Kurjalan väki oman kirkkopyhän sielunsa juhlallisimman heijastuksen, ylevimmän ilmestysmuodon siitä sanan ja sakramentin sadosta, jota sen hengen sarkoihin satoja vuosia oli kylvetty. Matti Möhkönen, vaikka olikin syntyisin toisesta maakunnasta, jossa leipä kasvoi kyntäjälle, oli ikäänkuin lihaa Kurjalan lihasta, verta sen omasta verestä, mikä mahdollisesti johtui siitä että Kurjalan esi-isät olivat saapuneet juuri sieltäpäin, mistä pappi Möhkönen nyt, satoja vuosia jälkeenpäin, ajaa körötti linjaalirattailla kansanvalistajan valtakirjat taskuissaan. Hyvä vaisto tällä papilla oli ollutkin omiensa luo, jollei itse Jehova häntä ollut johdattanut kuten muinoin muitakin suosikkejaan Kaanaan luvattuun maahan.
Luonnollista oli että samoinkuin Kurjalan ristirahvas Matti pastorin kiiltävässä naamassa saattoi itseään peilailla pyhäaamuina, samoin myös Matti pastori Kurjalan kansan kasvoista näki kuvansa, mikä varsinkin kävi laatuun kaikkein pyhimmässä paikassa, kirkossa, sekä tietenkin myös hierontatilaisuuksissa saunan lämpimillä lauteilla ynnä isäntäin kuusenjuurta lemuavissa vieraskammioissa. Näinpä siis sekä pappi että kansa kaksinpuolin kuvastelivat toinen-toisiaan täydentäen sitä pyhäin ihmisten yhteyttä, jossa seurakunta eli ja jossa se autuaallisesti torkkui. Pastorin jumala oli Kurjalankin jumala, ja Kurjalan piru oli herra pastorinkin paha henki. Eroitus tämän omaisuuden hallinnassa ilmeni vain siinä että pappi hallitsi paitsi jumalaa ja pirua, myös koko kansaa sekä siis saattoi sitä mielensä mukaan ohjata ja kurittaa, mutta ristirahvaan piru, silloin kun oli tarpeellista se pappia vastaan lähettää, ei tähän paljonkaan pystynyt, sillä kappalaisen valtaistuimen oikealla puolella seisoi yhteiskuntajärjestelmämme ankara komendantti — jumalallinen Esivalta.
* * * * *
Siitä oli vuosia kymmenkunta, kun pastori Möhkönen oli seurakuntaan saapunut. Kolme vuotta oli hän eleksinyt naimattomana miehenä tyytyen maallisissa pyyteissään ainoastaan ihailemaan ja puristelemaan jumalanluomia kauneuksia noissa salosaunojen hämärissä, jota lähimmäisrakkauden suhdetta ei suinkaan lain mukaan saattanut nimittää avioliitoksi eipä edes kihloissaolemiseksi, vaan joka luonnollisesti kuului jokaisen ihmisen, siis papinkin, yksityiselämään.
Ilkeät kielet tosin tiesivät juoruta nuorella pitäjänapulaisella jo ennen seurakuntaan saapumistaan olleen kihlattuja morsiamia — joiden varoilla muka oli papiksikin lukenut — vieläpä parikolme kappaletta morsiamia, jotka muka jossakin tienohessa odottelivat kutsumakirjettä Matti armahaiselta, joka oli varmasti luvannut tulla noutamaan "heti kun saisi mööpelit paikoilleen", mutta julkisuus ei mitenkään ollut juttuja vahvistanut. Eipä ollut luottaminen myöskään siihen leikinsekaiseen siveelliseen suuttumukseen, jolla pastori Möhkönen toisinaan tukki akkaväen suut, jos joku oli rohjennut epäillä ettei herra pastorin ehkä onnistunut saadakkaan itselleen vaimoa.
— Tällä miehellä on kymmenen tyttöä joka sormella! oli näet pastori tullut kehahtaneeksi uteleville.
— Mutta miksei pastori sitten ota itselleen rouvaa?
— Heh heh… vai rouvaa, vai rouvaa… eihän apostoli Paavalikaan ollut naimisissa, heh heh! vastaili vain sielunpaimen eikä todellakaan näyttänyt pitävän kiirettä rouvanottamisella. Mikä hätäilemättömyys kaikitenkin oli melkoista valtioviisautta pastorin puolelta. Seurakunnan kaikki piikaihmiset, pitkähameiset rippikoulutytöt, tanakkatekoiset talontyttäret, vieläpä luitaan myöten kuivahtaneet leskivaimotkin näet olivat haltioissaan tästä uuden pastorinsa selibaatti-harrastuksesta, eikä koskaan ennen Kurjalan jylhän temppelin lehteri liene paistanut niin kukkuroillaan autuaallisia naisnaamoja kuin se nyt paistoi aina milloin kappalainen kiipesi saarnastuoliin. Ylen ystävällisiä olivat emännätkin ja huomaavaisia jurot isännät, varsinkin ne, joilla sattui löytymään aikuisia tyttäriä, tiesmiksi niin olivatkin höylejä ja suvaitsevaisia kaikki!