Terveisiä: Matti Möhkönen.'
— Vai vielä "terveisiä"! matki virkaveli, jota erinäisten sanojen röyhkeys tavattomasti hämmästytti.
Rovasti tuskin uskoi vanhoja silmiään ja kultakehyksisiä silmälasejaan, kun hän kappalaisensa vastauksen luki.
— Jumalattomasti hävytöntä! virkkoi hän värisevällä äänellä ja näytti sepustuksen myös ruustinnalle. Kaikki veri oli kohonnut hänen harmaan-kähärtävään päähänsä.
— Sa' ja' int' åt dei att han ä' ett stort svin! [Enkö sinulle sanonut että hän on suuri sika?] säesti ruustinna tapansa mukaan.
— Men hvad, i Herrans namn, ska' vi göra? [Mutta Herran nimessä, mitä meidän on tehtävä?] tokasi rovastikin ruotsiksi.
Ja suuri kärsimys levisi tämän kirjeen kautta koko pappilaan. —
Niin kului seitsemän kuukautta. Rovastin kansliaan ilmestyi eräs vanha vaimonpuoli, ovelannäköinen olento:
— Minä oun sen pikkupappilan piika-Taavan äiti. Ka sen sen saman! Justiinsa. Minä oun ristitty immeinen enkä suvahe jotta minun tyttäreni tekee äpäriä jumalanmiehille. Parasta jotta rovasti vihkasee koko roskan!
— Onko teillä todisteita että se on siunatussa tilassa? kysyi rovasti surullisen velvollisuutensa pakoittamana.