mutta pastori Möhkösen puhdistusvalaa ei koskaan saapunut.
Asema kärjistyi kärjistymistään. Tuliset neulat pistelivät molempia pappiloita. Helvetin pihdit sihisivät pastorin pään päällä, kylän akat olivat ammoin jakautuneet kahteen puolueeseen: siunaaviin ja sadatteleviin. Hyvät isännät kynsivät korvantauksiaan, mutta kävivät yhä herranhuoneessa sylkemässä, veisaamassa ja osaksi nukkumassa. Itse Pirun sanottiin öiseen aikaan kiikuskelevan kirkontornin ristillä huitoen kappalaisen asuntoa kohti, toiset väittivät hänen viittoilevan rovastiin päin, kolmannet hokivat siellä rimpuilevan ainoastaan arki-enkelin, joka muka pyrki hätäkelloja soittelemaan…
Koko seurakunnan vakaviston oli vallannut vavistus ja vanhurskauden väristys, monikahdat alkoivat horjua uskossaan papilliseen pyhyyteen, joku pitäjän maallikkoherroista oli uskaltanut pistäytyä pikkupappilassa sanomassa Matti teoloogille veljellisimmät terveisensä että tämä oli hiidenhullu, jos antautuisi avioon palkollisensa kanssa ja että kaikkein paras konsti oli ajaa hunsvotti pellolle tai tunkiolle. Kirkonkylän eukottomat renkimiehet ne vain naureskelivat omia tupakkanaurujaan aivankuin jupakka ei heihin vähääkään olisi kuulunut, mikä saattoi ollakkin mahdollista, siksi tervejärkistä väkeä he olivat.
Matti pastori kiikutteli sydäntänsä kämmenellään: "Myönkö tämän moskan meikäläisille vai heitänkö maailman jalkoihin?"… Kirkko hänelle tarjosi iäksi pelastetun kunnian ja Kristuksen diploomin, mutta myös ehkä ikuisen avioliittohelvetin yhdyselämässä epäilyttävän olennon kanssa — mailma hänelle tarjosi ihmisvapauden ja uuden avio-oikeuden, mutta myös ikuisen häpeän menetetyn pappeuden suhteen sekä lisäksi rahallisen tappion.
Ei kumpikaan kauppa häntä miellyttänyt, ja hirsipuu tuntui jo välttämättömältä. Mutta piika-Taava uhkasi kiivetä samaan puuhun jo ennen pastoria, eikä sekään tietysti tuntunut tunnossa oikein mukavalta. Maanpäällisen helvetin tulisiin ketunrautoihin oli siis takertunut pappi parka, vaikka hän sen saarnoissaan huolellisesti salasikin, sitä innokkaammin maalaten kansalle ainoastaan kuolemanjälkeisiä värejä ja maisemia.
Taava Töhkäsenkö kanssa naimisiin? Pyhät apostolit armahtakoot! Kuinka sillä asteella seisovasta Eevantyttärestä voisi paisua oikea pastuska? Tosin sukunimet ihmeesti sopeutuivat yhteen, mutta se arvoeroitus —?
Hänhän, Matti herra, oli koulutettu maailman suurissa oppiverstaissa, niin suurissa ettei Taava unissaankaan sellaisia ollut nähnyt; hänhän, Matti, oli lukenut latinat ja kreikat, saksat ja venäjät, ja osasi solkata selvää ruotsiakin, kun suunsa oikein pani pyöreäksi… Mutta tuo Taava repale? Eihän se ollut käynyt muuta kuin rippikoulun, jossa ei edes ollut tullut tietämään — vai olisko rovasti mahdollisesti opettanut? — mitä merkitsee sana "teolooki"! Kuinka semmoisesta voisi olla pastuskaksi? Pas-tuska?… Tai, vaikkapa vielä opin puolesta kävisikin laatuun syntien anteeksiantamus, niin tokkohan vain kävisi hienon käytöstavan ja naissivistyksen puolesta? Eihän tuolla Taavalla ollut edes hattua eikä pitsilahkeisia alushousuja niinkuin oikeilla fröökkynöillä, mitkä sivistyksen välikappaleet Matti Möhkönen ylioppilaana oli tullut tuntemaan Helsinki-elämässään. Eikä tuo tiennyt ruotsinkielestä muuta sanaa kuin "vassakuu", jota hoki joka kohtaan — se tökerö! Voisikko piiasta saada pastuskan? Mitäs varten tässä sitten oli herraskouluja käyty? Zebaoth sentään! Hukkaanko olivat menemässä kaikki hyvät humalat?
Hänellä, Matti teolookilla oli toki kihlattuja henttuja Etelässä, sellaisia daameja, joilla oli sekä hatut että pitsireunaiset yöpaidat — oli jumaliste — ja nytkö tämä Taava riivattu, vihtoriini-hameinen kuotjake äkkiarvaamatta lyö kaikki kaunottaret laudalta? Sehän oli sentään hävytön kohtalo…
Ja pastori Möhkönen oli raivoissansa, nyreissänsä, eläen päivästä toiseen aivankuin tulisessa pätsissä.
Jos lähtisi käpälämäkeen —? Mutta siitä suut vasta suureneisivat! Ja rovasti, pahus, panisi peräänkuulutuksen — aivankuin karanneelle koiralle… Entä pappilan Anna ryökkynä? Ah! Hullu oli mies, kun oli senkin hienohelman heittänyt. Siinä luisti viimeinenkin sivistysmailman side kourista. Mihin lienee matkustanutkin — aivankuin häntä — ja Taavaa pakoon.