— Ka ei kai se pahaa tekisi, naukui Jooseppi.
— Ottamas etappi? sanoi agentti.
— Tuota noin — epatti — mikä se oikein on?
— Ei tarvitsemas snatj! Kelbuago djengi, tavaritsh?
Agentti vilahdutti kädessään harmaata seteliä. Jooseppi tirkisti seteliin — tuskan hiki nousi hänen rypistyneelle otsalleen: totisesti hänelle tarjottiin tuhannen markan seteliä.
— Ja mitä minun pitää toimitella, jos niinkuin otan rahan? hän kuiskasi kiiluvin siansilmin. (Agentin kielimurre oli sotkuinen, mutta Jooseppi ymmärsi seuraavaa.)
— Huomenaamulla kello 6 työväentalon lemonaatiputkassa saat menettelyohjeet, ilmoitti agentti lujasti. — Tällä hetkellä vaaditaan sinulta vain kolme ehtoa, jatkoi vieras. — Mutta ota ryyppy ennenkuin päätät! sanoi agentti äärettömän veljellisesti ja siveli uhriaan käsivarrellaan.
Jooseppi kulautti hyvänmakuista, hyväntuoksuista konjakkia, pyyhkäsi partaista suutaan likaisella, riekaleisella puseronhihallaan ja kuiskasi kimeästi:
— Mitkä ne kolme ehtoa ovat? Annappa varsin kuulua, pyhä veli!
Agentti katsahti ryysyiseen toveriinsa murhaavasti, juhlallisesti, käskevästi.