Hän läksi seppään ja vaipui heti pirtin penkille.
* * * * *
Hän on kuorsannut kenties tunnin ajan, kun joku koskettaa hänen kylkeensä ja kuiskaa: — Miekkoinen musikka, ele sie niin julen eija kuorshamas!
Jooseppi kapsahti istualleen ja pöllisteli pörröpäin vierasta. Outo, tanakka mies siinä oli, eheisiin, tummansinisiin vaatteisiin puettu, urheilutakin kauluksesta pilkisti helakanpunainen villapusero. Jooseppi älysi heti että tässä se nyt oli akentti, josta Hetale oli korvaan kuiskannut.
— Sie olemas se Joosef Kenkku? Tavaritsh Hetale paajinut siusta — asia jaasno…
Jooseppi vainusi että mies ei ollut rämsänrantalaista rotua, mistä lienee ollutkin kaukaa. Jostakin syystä hän vavahti.
Agentti istahti ihan Joosepin viereen, veti povestaan leveän, litteän taskumatin ja tarjosi. Jooseppi otti kuin unessa ja kiitteli. Tavattoman hyvänmakuinen oli ryyppy. Mieluusti kulautti toisen ja kolmannenkin kerran. Konjakkia olla taisi!
— Ollah julen smirno, sanoi agentti viitaten toisella puolella pirttiä nukkuviin miehiin ja naisiin. Sitten hän vielä hiljempää supatti Joosepin korvaan: Olemas siul djengin nuusa?
— Nuusa, nuusa! nyökytti Jooseppi, jota jälleen oudosti puistatti.
— Sie tahtomas sluusit — tienest shtoo?