— Palajoko jäi Joosepille velekaa Koiranhännän Jussi vainaa? kysyy kaksimielisesti vieras akka, vanhatyttö Santra Peata Kinnunen.
— Seihtemän ja puoli markkaa, ilmoittaa Kenkkunen.
— Joo, vahvistaa Takimaisen Takalan Mattikin. — Ka se kun kuolema kenen kohalle sattuu, niin se ei kysele vanahoja piippuvelekoja…
— Ei se kysele, ei, ei…
— Surkea on lunastamattoman kuolema! ääntelee ämmäkin karsinasta.
Mutta Luutanahon Lassi on reilulla tuulella:
— Eiköhän oteta tässä sen mukavan vainajan malja? hän ehdottaa öhkäillen ja kiiluvin silmin.
— Mikäpäs siinä, otetaan, myötittelee Jooseppi.
— Elähän sinä ukkeli taas…, varoittaa Kaisa-Reeta.
— Ja sinä heikompi astia vaikene seurakunnassa! komentaa Jooseppi vaimoansa.